Nyc day 2

Täällä ollaan jo lämpimämmissä maisemissa Kalifornian polttavan auringon alla. Nyt on niin hyvä olla. New Yorkissa oli todella kylmä koko kaupungissa olon ajan ja se söi vähän fiilistä, me kun Joonaksen kanssa tykätään kävellä paljon ulkona. Kävelemisestä tulikin mieleen, että eräässä liikkeessä kun kysyttiin toisen liikkeen sijaintia myyjä neuvoi ehdottomasti menemään metrolla ja kysyttiin, että olisiko sinne pitkä matka kävellä ja vastaus oli, että kuulemma voisi kestää jopa puoli tuntia. Myyjä piti meitä ihan hulluina kun kiitettiin ohjeista ja kerrottiin, että kävellään mielellämme.

Mä en tiedä miksi mutta en oikein pidä metroista. En tykkää siitä, että olen maan alla enkä näe mitään joten mielläni kävelen ympäriinsä ja näen uusia juttuja koko ajan. Illalla jalat toki kiittää tästä mutta saapahan ainakin liikuntaa samalla!


Toisena päivänä Nycissä käytiin kiertelemässä kauppoja ja käveltiin ympäri Manhattania. Lower Manhattan oli enemmän meidän kummankin mieleen. Ylempi Manhattan ole niin tiiviisti rakennettua ja yksinkertaisesti ahdasta. Hotellimme sijaitsi Fifth Avenuen ja East 31 streetin risteyksessä ja se oli kyllä mielettömän hyvä sijainti josta pääsi helposti kaikkialle. Paljon jäi tästä suurkaupungista vielä näkemättä joten eiköhän toinenkin reissu tänne tule joskus. ;)

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -