Porvoo on aina pakko kokea vähintään kerran kesässä. Ei varmaan ole montaa kaupunkia Suomessa jotka eivät olisi loistavia kesäkaupunkeja mutta vanhassa Porvoossa on sitä jotain. Tänäkin kesänä me lähdettiin isäni ja Joonaksen kanssa eräs aamupäivä Porvooseen syömään lounasta ja kiertelemään sisustuskauppoja. Ennen rakastin juurikin noita pieniä persoonallisia sisustuskauppoja mutta tämän visiitin jälkeen on kyllä pakko myöntää, että ne eivät ole enää entisensä. Se persoonallisuus on nimenomaan hävinnyt ja kuka nyt ihan oikeasti haluaisi olohuoneen sohvalle tyynyn missä kuvaillaan millainen on Suomen kesä?
Vaikkei sisustuskaupoissa tehty tällä kertaa löytöjä oli Porvoo silti ihana, aurinkoinen ja tunnelmallinen. Käytiin myös syömässä Wanhassa Laamannissa ja ruoka oli todella hyvää. Naureskelin sille, että juuri ennen ruokailua selasin Facebookkia ja nään, että työkaverini on myös matkalla Porvooseen. Ei mennyt montaa minuuttia niin kuulen jo tutun äänen viereisessä pöydässä. Suosittu paikka siis ilmeisesti tuo ravintola!
Porvoon lisäksi viime viikolla ehti tapahtua paljon kivoja juttuja. Oli ystävien häät, juotiin skumppaa iskän kanssa yksi ilta terassilla ja oli ihan täydellinen kesäfiilis, saatiin avain uuteen asuntoon ja aloitin lukemaan myymäläetsivästä kertovaa kirjaa joka on todella hauska! Isoja ja pienempiä asioita, asioita joista nautin ihan täysillä.
Toivottavasti tästäkin viikosta tulee yhtä hyvä kuin viime viikosta! :)
En malta odottaa kuvia siitä teidän uudesta kodista! Toivottavasti muutto sujuu ongelmitta. Mun viime muutto meni niin, että muuttopäiväksi sovittuna päivänä kuulin, että muuttoauto oli kolaroitu lumipyryssä. Onneksi asia sitten hoitui ja jostain saatiin toinen auto seuraavalle päivälle, mutta kyllä taisin pari kyyneltäkin tirauttaa silloin :) Haluaisin kans lukea tuon myymäläetsivä-kirjan, ilmeisesti se Stockan etsivä, joka oli otsikoissa juuri?
VastaaPoistaVoi et tiedäkään miten mä en malta odottaa, että saan esitellä uuden unelmakotimme teille! :) Toivotaan tosiaankin, itselläni on kokemusta lumikinokseen kiinni jäämisestä muuttoautolla. Onneksi nyt muutto on syyskuussa joten lumesta ei pitäisi olla haittaa. :D Joo just se Stockan etsivä, suosittelen lukemaan, ihan törkeen hauska kirja! :)
Poista