The wedding

En tiedä edes mistä aloittaa näistä häistä kertomisen. Aivan sanattomaksihan tuo koko juhla jätti. Pariskunta joka sanoi toisillensa tahdon on täydellisiä toisilleen. Olen aina ihaillut sitä yhteyttä joka heillä on ja miten ihanaa olikaan nähdä ja kuulla heidän sanovansa toisilleen tahdon merenranta taustalla ja auringon paistaessa lämpimästi. Vihkimisen kruunasi morsiammen ystävän laulama James Morrisonin biisi. Näissä häissä olisi halunnut jokainen ohikulkijakin olla.


En ole ikinä ajatellut, että itse menisin naimisiin missään muualla kuin kirkossa mutta tämä paikka todellakin oli ihan kymppi. Suorastaan ihme ettei kukaan läheiseni ole aikaisemmin Katajanokan Kasinolla viettänyt häitään.

I actually fell for you before I even realized I did.

Illan pikkutunneilla tanssittiin Joonaksen kanssa parvekkeella kahdestaan samalla kun sisältä kantautui musiikkia hiljaa. Päivän ihana tunnelma, hääparin onni, yllä näkyvä maisema sekä oman rakkaan läheisyys sai miettimään milloin niitä omia häitään tulee tanssittua. Liikkis kun olen niin en voinut olla liikuttumatta.

1 kommentti:

  1. Ihana romanttista. Ei kai elämässä voi koskaan olla liikaa romantiikkaa :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -