torstai 30. marraskuuta 2017

Häät – Paikka & Koristelu

Häitämme vietettiin Klippanin saarella joka sijaitsee aivan Helsingin keskustassa. Lautta lähtee Olympia terminaalin takaa joten vieraidenkin oli helppoa siirtyä kävellen juhlapaikalle Johanneksenkirkosta jossa meidät vihittiin.

Klippan valikoitui meidän hääpaikaksi oikeastaan aika nopeasti jo 2016 keväänä. Halusimme ehdottomasti meren äärelle häät. Arvoimme hetken viereisellä saarella sijaitsevan NJK:n ja tämän välillä mutta meihin teki lopulta vaikutuksen vaaleat pinnat ja valoisa tila. Toisella saarella myöhemmin käydessäni, huokaisin helpotuksesta. Kaunis paikka sekin, mutta ei lainkaan meidän tyylinen. Teimme oikean valinnan ja en voisi olla onnellisempi siitä, että saimme juhlia häitämme juuri täällä.

Syy siihen miksi paikan valinnalla oli niin suuri merkitys oli se, että emme halunneet käyttää aikaamme ja rahaamme koristeluun. Halusimme tilan joka olisi kaunis kuin koru, eikä tarvitsisi niin paljoa ylimääräistä. Klippanin näköala on Helsingin kauneimpia ja jugend-huvila ei edes hehkutuksia kaipaa. Yksi kaunis yksityiskohta huvilassa on myös sen keskisalissa oleva katto joka on vanhan laivan pohja. Tilan tuolit olivat myös suuressa roolissa paikan valinnassa. Tosi monessa juhlatilassa on ihan mahdottoman rumat tuolit ja siksi varmasti tuolihuppujen vuokraaminen on niin suosittua. Me ei kuitenkaan haluttu lähteä siihen.

Halusimme ravintolahäät sen helppouden vuoksi. Toki ravintolassa pidetyt häät maksavat hurjasti enemmän mutta säästyimme stressiltä ja meidän ei tarvinnut kun tuoda tavarat paikalle perjantaina ja hakea ne pois seuraavana maanantaina. Ravintola Saariston ammattitaitoinen porukka hoiti koristelun ja siivouksen. Kuten sanoin, haluttiin valita paikka joka olisi meille mahdollisimman helppo. Niin täydellinen meille, että meidän ei tarvitsisi muuttaa mitään ja säästyisimme itse vaivalta hääpäivän ympärillä. Suunnittelussa on ihan tarpeeksi hommaa, believe me.


Heti lautalta tultua vieraat toivotti tervetulleeksi kyltti jonka tekstin Joonaksen graafikkoystävä oli meille tehnyt toiveidemme mukaan. Ostimme liitutaulun kierrätyskeskuksesta ja maalasimme ja lakkasimme sen tummemmaksi ja enemmän tyyliin sopivaksi. Liitutaulua koristi köynös (joka oli tilattu huomattavasti isompana mutta valitettavasti aina ei saa sitä mitä tilaa) sekä valkoiset ilmapallot joissa luki "just married".

Pöydissä meillä oli vanhoja kynttelikköjä jotka olimme ostaneet eri kierrätyskeskuksista ja spraymaalattu kultaisiksi. Harmi, että paloturvallisuuteen liittyvistä syistä emme saaneet polttaa kynttilöitä niissä. Ne toivat kuitenkin tunnelmaa ja saivat valtavasti ihailua. Yksi kynttiläpidike sattui olemaan Tillanderin ja maksoin siitä muistaakseni 0,50€. Kynttilöiden lisäksi pöydissä oli eukalyptusta ja ruusuja Happy Joe -pulloissa sekä menut lautasliinojen kanssa. Pöytänumeroina toimi kultaglitteriset englanninkieliset numerot jotka tilasin Etsystä. Olin todella tyytyväinen pöytien somisteisiin. Minun ja Joonaksen tuolien takana oli kultaiset tekstit "Bride" & "Groom" jotka tilasin jostain ruotsalaisesta nettikaupasta.

Ravintolassa oli myös heidän tilaamia kukkia jotka sopivat niin hyvin meidän koristeisiin, että annoin ilomielin heidän pitää myös ne esillä juhliemme ajan. Myöskin pöytien istumajärjestyksen teline oli ravintolan oma ja se oli upea. Laitoimme telineeseen kierrätyskeskuksesta ostamamme vanhan ikkunan johon Joonas oli ruuvannut kultaisia pieniä koukkuja joista roikkui juuttinarulla nimet. Ikkunan ansiosta kaunis teline näkyi kokonaan.

Koristeena oli myös vanha peili joka on kotoisin isovanhempieni kodista. Peilissä oli hääohjelmamme: "Order of ceremony 1. Music starts 2. We get married 3. Everybody parties". Ylimääräisiä ohjelmalehtisiä meillä ei ollut sillä emme halunneet määrittää häidemme kulkua. Kaikki sai mennä omalla painollaan ja hyvä niin.

Olin todella tyytyväinen siihen miltä meidän häissä näytti ja vieraatkin kehuivat koristeita ja paikkaa kovasti. Olenkin myynyt jo melkein kaikki koristeet eteenpäin ja suurimman osan niistä osti eräs ystäväpariskuntamme jotka olivat vieraana häissämme. En malta odottaa, että ensi vuonna näen koristeemme uudestaan, hihi!



Kuvat: Satu Mali

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Hawaii – O'ahu coastline

En ole ikinä elämässäni nähnyt yhtä isoja aaltoja kuin Havaijilla. Waikiki beach on suosittu surffipaikka osittain kuulemma siksi, että monet aloittelevat surffaajat jotka tulevat Havaijille haaveillen isoista aalloista, toteavat aika nopeasti, että heillä ei ole mitään asiaa esimerkiksi South - tai North Shorella sijaitseville rannoille. Waikiki beach on vielä aika kesy ja sopii myös aloittelijoille. Itse tosin en uskaltaisi surffata varmaan missään, sen verran pelottavana elementtinä vettä pidän.


Kävimme ihailemassa aaltoja ja en olisi uskaltanut edes mennä uimaan niihin aaltoihin jotka iskivät rantaan. Harmi kun en tajunnut ottaa kuvia niistä. Löysin youtubesta videon joista näkyy nuo valtavat aallot. Mä olen aika varovainen luonteeltani ja nostan hattua niille cooleille ihmisille jotka surffaavat!

lauantai 25. marraskuuta 2017

Bucket List – Sunrise at Griffith Observatory, LA

Tiistaiaamu oli yksi mieleenpainuvimmista ja hienoimmista hetkistä. Oltiin lennetty koko yö Honolulusta Los Angelesiin ja laskeuduimme noin viideltä aamulla lentokentälle. Olimme varanneet edellisenä iltana vuokra-auton netistä ja menimme hakemaan autoa. Väsymys oli ihan älytön ja edessä oli 15 tunnin odotus Losissa ennen kuin seuraava lentomme kotiin lähtisi. Emme olleet suunnitelleet mitään tekemistä päiväksi joten lähdettiin vain ajelemaan vuokraamon pihalta miettien, että mihinköhän edes pääsee tähän aikaan vuorokaudesta.

Tarkistin monelta aurinko nousee ja naputtelin navigaattoriin Griffith Observatoryn osoitteen. Navigaattorin aika-arvio oli juuri sopiva, että ehtisimme näkemään auringonnousun.

Auringonnousu oli aivan maaginen ja koko observatorion alue oli lähes tyhjä. Muutamia valokuvaajia oli hereillä meidän lisäksi ja hiljaisuus vallitsi koko alueen. Se oli todella kaunis tilanne. Väsyneenä ja onnellisena elämästä katselin auringon nousevan enkelten kaupungin ylle.


"Of all the books in the world, the best stories are found between the pages of a passport."

torstai 16. marraskuuta 2017

Work, Travel, Save, Repeat

Meillä on lomamatkoilla tapana haaveilla ja alkaa suunnittelemaan jo seuraavaa matkaa. Arjessakaan ei ole mitään vikaa mutta sitä jaksaa paremmin kun pystyy laskemaan päiviä, että pääsee taas reissuun. Tällä hetkellä suurin matkahaaveemme onkin, että joskus elämäntilanne olisi sellainen, että pystyisi olemaan kolme kuukautta yhdysvalloissa kerralla. Yhdysvallat on heittämällä meidän suosikkikohteemme ja näihin paikkoihin en ikinä kyllästy. Erityisesti meidän mieleemme ovat Kalifornia () ja juurikin tämä Havaiji.

Asukuvista tulee täällä päin maailmaa vähän erilaisia. Pysähdyttiin oikein miettimään millaista olisi asua tällaisessa paratiisissa. Paikassa missä paistaa lähes aina aurinko. Katselen paikallisia täällä ja mietin mikä heidän tarinansa on. Matkalla tänne lentokoneessa vieressäni istui paikallinen mies joka oli asunut koko elämänsä Kauain saarella. Hän kuunteli lentokoneessa kuulokeillaan paikallista artistia Israel Kamakawiwo'olea ja jutteli meille mukavia. Hän työskenteli isolla hotelliketjulla ja vaikutti varsin onnelliselta mieheltä. Sitten on myös niitä paikallisia jotka ovat muuttaneet mm. muualta Yhdysvalloista saarelle. Olisi mielenkiintoista kuulla ihmisten tarinoita siitä miten päätyivät muuttamaan tällaiselle paratiisisaarelle joka on aivan eristyksessä.

Mekko Zara // Laukku Fendi // Kengät Chloé // Aurinkolasit Karen Walker

maanantai 13. marraskuuta 2017

The Wedding Look



Hääpuku: Pronovias Taciana
Kengät: Jimmy Choo
Korvakorut: Chanel
Meikki: Inka Manninen
Kuvat: Satu Mali

lauantai 11. marraskuuta 2017

You had me at Aloha

Terveisiä Havaijilta! Olemme viettäneet täällä jo muutaman päivän ja nauttineet auringosta ja lomastamme. Honolulun Waikiki on täydellinen kohde häämatkalaisille ja olen niin onnellinen ja kiitollinen, että pääsimme näin kauas viettämään omaa häämatkaamme.

Minulle tämä on toinen kerta Havaijilla ja Joonakselle ensimmäinen. Olen aika hämmentynyt miten hyvin muistan edelleen miten täällä liikutaan vaikka viime matkasta on jo kahdeksan vuotta. Kohteena tämä on meille unelmien täyttymys; aurinkoa, ystävällisiä ihmisiä, hulppeita hotelleja sekä loistavat shoppailumahdollisuudet. Pohdimme pitkään lähtevämme Malediiveille tai Mauritiukselle mutta tulimme siihen lopputulokseen, että kumpikaan meistä ei tykkää löhöillä liikaa ja tarvitsemme aktiviteetteja joten osittain siksi kohteeksi valikoitui Havaiji. Emme voisi olla enemmän tyytyväisiä. 


Aikaero on aikamoinen ja kello onkin täällä 12 tuntia Suomea jäljessä. Olemme juuri hotellihuoneessa laittautumassa ja pian lähdössä illalliselle. Hilton hotelli järjestää myös rannalla joka perjantai näyttävän ilotulituksen joten myös sitä ajattelimme suunnata katsomaan. Ihanaa viikonloppua! :) 

Matkan aikana päivitän ahkerasti Instagramia (@lottawin) sekä Snapchattia (@lifeoflotta).

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

3 MONTHS

"I swear when our lips touch, I can taste the next sixty years of my life."


Kolme kuukautta on vierähtänyt siitä kun sanoimme toisillemme tahdon. Tässä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon ja yhteinen aika on ollut todella kortilla mutta rakkaus kukoistaa silti. Alkuviikosta lähdemme vihdoin häämatkalle joten ensi kerralla kirjoittelen sieltä ja paljastan mihin kohteeseen me päädyttiin! :)

Kuvat: Satu Mali