Ajatuksia töihinpaluusta ja elämää kotona

En ole pitkään aikaan päivittänyt tänne kuulumisia, mutta nyt tuli sellainen fiilis, että se voisi olla paikallaan! Paljon on tapahtunut kuukaudessa. Tavallaan ollaan taas palattu lähtöruutuun. Käyty kaukana mukavuusalueelta ja palattu takaisin. Nyt kaikki on niin kuin ennen, mutta samalla mikään ei ole samanlaista.

Reilu kuukausi sitten palasin toimistolle takaisin oltuani äitiyslomalla lähes vuoden ja neljä kuukautta. Töiden aloittaminen tuntui aluksi aivan kamalalta. En ollut varautunut siihen yhtään, että joku voisi tuntua niin väärältä. Työ, mistä olin aikaisemmin tykännyt tuntuikin yhtäkkiä siltä, etten osaa mitään ja epävarmuus valtasi kokoajan mieleni. Tätäkö minä haluan? Miten äitiysloma meni niin nopeasti? Teinkö väärän päätöksen, kun en jatkanut hoitovapaata pidempään? Onko Liljalla nyt varmasti hyvä olla päiväkodissa? Olisiko meidän kuitenkin kuulunut olla kotona? Pitäisikö nyt vaan nousta ylös ja irtisanoutua? Pitäisikö jatkaa hoitovapaata sittenkin? Voiko niin tehdä? Tuleeko tämä olo helpottamaan?

Nuo olivat rehellisesti ajatukseni ensimmäisen viikon aikana. En ole ikinä ollut niin epävarma ja samalla ahdistunut tulevasta. Toisena viikkona alkoi jo tuntumaan, että töihin paluu oli oikea päätös. Alkoi tuntumaan, että mun on hyvä olla täällä. Työt ja arki alkoi rullaamaan ja ahdistus väheni päivä päivältä. Lilja viihtyi päiväkodissa ja iltapäivän pitkä bussimatkakin päiväkodista kotiin oli siedettävä. Sitten toisen työviikkoni lopussa uutissivustot alkoivat täyttymään koronavirus -uutisista.


Ahdistus alkoi uudestaan. Tällä kertaa se liittyi siihen, miten voisin pitää Liljan kotona. Mietin, miksi tämä tapahtuu juuri nyt – elämämme on muutenkin sekaisin uudesta arjesta. Mietin, miksi en ollut halunnut jatkaa hoitovapaata ja sitä, jos olisin toiminut niin, silloin en olisi tässä tilanteessa. Olisimme joka tapauksessa Liljan kanssa olleet kotona, eikä olisi tarvinnut stressata näitä kuvioita.

Omat työni siirtyi nopeasti etätyöskentelyyn, mutta kiireisen työn vuoksi oli mahdotonta pitää Lilja kotona. Onneksi päiväkodissa oli vain pari lasta Liljan lisäksi, mutta mulla oli huono omatunto kokoajan. Oli mahtavaa, että työtä pystyi tekemään etänä mutta kamalaa, että Lilja ei voinut olla kotona.

Sitten se iski. Lomautus. Mikä helpotus minulle. Ei tarvinnut tehdä itse mitään päätöstä, vaan se tehtiin mun puolesta. Lomautus on aina vaikea tilanne työntekijälle ja tietysti minäkin otan tästä taloudellisesti takkiini. Kaikkea ei kuitenkaan voi mitata rahassa ja minulle oli helpotus, että sain Liljan kotiin päiväkodista. Samalla sain lisäaikaa kotona oloon hänen kanssaan, kun sitä kaipasin. Omallakin työpaikallani lomautukseen joutui moni ja koen, että tämä on minulle varmasti helpompaa, kuin monelle muulle. Minulla on todella hyvä syy olla kotona ja olenhan tottunut tähän. Kävin kuukauden töissä ja Lilja päiväkodissa ja sitten palattiin siihen, mikä oli meidän normaali yli vuoden ajan – kotiin.

Liljan paita, panta ja tossut Kaiko / farkkuhaalari Zara

Onneksi saadaan vielä ulkoilla, mutta muuten pysytellään kotona. Muutaman tuotteen olen joutunut käymään kaupoista hankkimassa, mutta muuten ollaan oltu hyvin eristäytyneitä. Kyllähän tämä aika poikkeaa hoitovapaasta, mutta loppupeleissä kuitenkin aika vähän. Ollaan vaan paljon enemmän kahdestaan Liljan kanssa, kuin aikaisemmin.

Tsemppiä kaikille tähän korona-arkeen. Yhdessä tästä selvitään! 

1 kommentti:

  1. Uskon että kaikella on tarkoitus. Voin niin samaistua :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -