Houston part 2

Laitoin tossa muutama päivä sitten kuvia ekalta ja toiselta päivältä Houstonissa joten nyt tulee ne loput päivät. Texasissa oltiin siis yhteensä neljä päivää.

Kolmantena päivänä mentiin Nasan avaruuskeskukseen ja ihmiset jotka tuntee minut tietää varmasti myös sen ettei tää ollu mun idea. :D Mutta muut halusi sinne joten mä seurasin kiltisti perässä toivoen, että mentäis shoppailee sen jälkeen (niin ja niin myös mentiin). Oikeastaan tuo avaruuskeskus oli ihan siisti juttu, varsinkin se kun vain sinä päivänä kun me oltiin siellä niin oli vanha astronautti kertomassa kuureissuistaan. Mutta kyllä mä siitä shoppailusta edelleenkin enemmän tykkään vaikka harkitsinkin hetken ryhtyväni astronautiksi.

Neljäntenä ja  samalla viimeisenä päivänä aloitettiin päivä menemällä leikkiperhossademetsään joka oli rakennettu sisälle. Paikka oli tosi nätti ja perhosi lensi vapaasti. Ainoa huono puoli paikassa oli, että se oli niin kuuma ja kostea, että sen jälkeen hiukset näytti siltä ettei niitä ois pessy viikkoon. Käytiin myös akvaariossa moikkaamassa kaloja ja sen jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Houston Premium Outlettia joka sijaitsee noin 30 mailia Houstonista pois päin. Lempparikaupat siellä oli ehdottomasti Saks fifth avenue 5th off ja Michael Kors. Niin ja toi kiinalainen oli nam. Kiinalaisesta puheenollen: Jos käytte USAssa niin käykää ehdottomasti syömässä Pandaexpressin kiinalaista, mun lemppari kautta aikojen!

2 kommenttia:

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -