Kuulumisia

Heräsin tässä kahden aikaan vasta yöuniltani. Hiukan sain nukuttua univelkoja pois! Eilen illalla tulin takaisin Haminasta missä olin ystäväni avecina RUK-kurssijuhlassa. Kameraa en siellä kuljettanut mukana joten kuvamateriaalia sieltä ei valitettavasti ole! Sen vain sanon, että on rankkaa herätä parin tunnin unien jälkeen, olla 4.55 starttaavassa bussissa ja vielä jaksaa juhlia koko päivä. Juhlista sen verran, että koko päivä oli aikamoista odottelua. Iltajuhla oli kiva mutta kaikki muu vähän turhauttavaa. Eikä kaikki ollut niin hienoa kun olin olettanut, että olisi kun kuitenkin näistä juhlista usein puhutaan maamme kakkosbileinä heti linnajuhlien jälkeen.

Mun oli tarkoitus lähteä tänään Turkuun mutta siirsinkin sen huomiseksi, koska haluan käydä huomenna aamulla yhdellä luennolla koululla. Mutta huomenna sinne sitten joten nähdään kamut siellä!

Ihana ystäväni, Joonas ja minä Senaatintorilla vuoden vaihtuessa vuodeksi 2013!

PS. Note to myself: Kun olet suunnitellut viettäväsi ihanan rauhallisen päivän vain itsesi kanssa, ÄLÄ vastaa pomon soittoihin. Nopeemmin kun arvaatkaan olet menossa töihin samana päivänä vielä. Nooo, rahaa tulee!

1 kommentti:

  1. Harmi että teillä juhla meni niin, meidän ei ollenkaan tarvinnut odotella missään vaiheessa ja minusta pikemminkin ne voisi nostaa ykkösjuhliksi :D

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -