lauantai 14. joulukuuta 2013

Clarins kasvonaamio

Yhden rankan päivän jälkeen viime viikolla halusin hemmotella itseäni jollain uudella kasvojen hoitotuotteella joten menin Stockmannin kosmetiikkaosastolle etsimään minulle jotain sopivaa tuotetta. Clarinsin pisteellä jäin katsomaan puhdistavaa savikasvonaamiota ja se houkutteli niin paljon, että ostin sen! 

Clarins Masque Purifiant Eclat - Pure and Radiant Mask With pink clay.

Kyseessä on rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle tarkoitettu naamio mutta myyjän mukaan sopii aivan kaikille ihotyypeille. Minua kiinnostaa aina kaikki tuotteet joiden kerrotaan olevan epäpuhtaalle iholle sillä olen niin kyllästynyt taistelemaan leukani epäpuhtauksia vastaan. Myyjä totesi kuitenkin kun katsoin tämän saman sarjan voidetta, että se ei ole lainkaan minulle sopiva sillä ihoni ei ole epäpuhdas. Enemmänkin pintakuiva/kuiva. Kuiva varsinkin näin talvella ja tarvitsee älyttömästi kosteutusta. Tämä kasvonaamio sopii kuitenkin minullekin loistavasti.

Olen ehtinyt käyttämään naamiota jo useampana iltana (niin kuin myös tänä iltana) ja tästä taitaa tulla minun luottotuotteeni! Naamio levittyy kasvoille ihanan kevyesti eikä kuivu siihen silleen, että ei pysty liikuttamaan kasvoja mistä iso plussa! Naamiota pidetään kasvoilla 5-10 minuuttia jonka jälkeen kasvot tuntuvat pehmeiltä, rentoutuneilta ja älyttömän puhtailta! Lisäksi kasvojen sävy on selkeästi kirkastunut.  Mä annan tälle naamiolle 10 pistettä. :)

Muistaakseni hinta oli Stockalla noin 32€.

2 kommenttia:

  1. Hei mahtavaa, oon suunnitellut kasvonaamion ostamista jo pitkän aikaa, mutta kun en oo sellasta koskaan käyttänyt, niin en oo tienny, mitä kannattais ostaa. Toi oli aika hyvä mainospuhe, niin voisinkin itse kokeilla tuota :)

    VastaaPoista
  2. Elina: Suosittelen kyllä! Oon ihan koukussa tohon nyt. :D

    VastaaPoista