B Blogi. Blogini on ollut iso osa elämääni jo yli viisi vuotta enkä voisi kuvitella etten kirjottaisi tänne tai kuvaisi esimerkiksi asuja. Tuntuisi jotenkin tyhjältä!
C Charlotta. Oikea etunimeni jota hyvin harvoin käytän eikä tätä välttämättä aina kaikki kaveritkaan tiedä vaan yllättyvät jos näkevät esimerkiksi ajokorttini. Minusta minulle sopii paremmin nimi Lotta kun tuollainen pidempi "hienostuneempi" nimi. :D
D Day off. Vapaapäivät ovat parasta mitä tiedän, oli ne sitten viikonloppuna tai keskellä viikkoa. Nyt kun olen jo pari kuukautta viettänyt vapaita viikonloppuja olen ottanut sen asenteen, että ne ovat nimenomaan akkujen latautumista varten. Aikaisemmin kun olin viikonloput ja illat töissä ja päivät töissä niin näitä vapaapäiviä oli harvemmin ja päivät jolloin kalenteri näytti tyhjää saattoivat jopa ahdistaa. Nykyään osaan nauttia niistä täysin ja nimeomaan se ettei ole mitään sovittuja juttuja on niiiiin rentouttavaa!
E Emmi. Ihana ystäväni ansaitsee oman paikkansa elämäni aakkosissa. Ystävä joka on ollut elämässäni vasta kolme vuotta mutta on ollut alusta asti läheinen ja hän on niitä harvoja joiden käsiin luottaisin koko elämäni.
F Finlandssvensk. Eli olen suomenruotsalainen. Minusta on jännä ajatella kun joku kertoo olevansa puoliksi suomenruotsalainen. Kirjaimellisesti sitä minäkin olen, äitini on nimittäin suomenkielinen mutta itse puhun hänenkin kanssaan ruotsia. Mä en voi kuitenkaan ajatellellakaan, että olisin "puoliksi" jotakin vaan tunnen olevani aivan täysin suomenruotsalainen ja äidinkielenähän mulla on ruotsi. Pidän kaksikielisyyttä älyttömänä rikkautena.
G Google. Kätevin sivusto ikinä mutta saa myös ihmisen aika helposti vainoharhaiseksi. Kerran googletin jotain vatsan sivussa ylhäällä olevaa kipua niin raskaushan se muka oli, parin muun vaivan googlaamista niin soppa oli syntynyt ja tämä tyttö oli jo melko paniikissa. Onneksi vielä ei kuitenkaan nämä oireet pitäneet paikkaansa. :)
H Helsinki. Suomen kaunein kaupunki jos minulta kysytään ja voisin helposti kuvitella asuvani täällä loppuelämäni.
I Inspiraatio. Mä saan inspiraationi lähinnä muotilehdistä, kadulta, blogeista ja vaatekaupoista. Uusin inspiraation lähde on Pinterest johon oon jääny vähän koukkuun...
J Joonas. Paras ystäväni ja elämäni suurin rakkaus.
K Koti. Lempipaikkani koko maailmassa. Viihdyn täällä vähän liiankin hyvin. Niin hyvin, että saatan eristäytyä tänne monesti moneksi päiväksi jos siihen on mahdollisuus. :D
L Lande. Eli meidän kesämökki Inkoon saaristossa. Kaikessa yksinkertaisuudessa se on ihana paikka. Meri, grilli, isot terassit ja perhe aina lähellä. Siellä on hyvä olla. :)
M Matkustaminen. Tätä tekisin paljon useammin jos olisi aikaa. Rahakaan ei aina ole se este kumma kyllä tähä vaan ihan oikeasti se aika! Toivoisin, että osaisin/pystyisin irtautua useammin kaikesta ja lähteä näkemään maailmaa. En kuitenkaan ole ihminen joka viihtyisi liian paljon reissussa, koska katso kohta K. ;)
N Netflix. Mikä loistava keksintö! Sieltä tulee hyvin usein katsottua elokuvia ja sarjoja. Varsinkin sarjoja tykkään seurata, koska niihin ei pidä keskittyä ihan niin paljoa kuin elokuviin!
O Oulu. Vanha kotikaupunkini jossa asuin noin 15 vuotta. Perheeni asuu edelleen Oulussa ja sen vuoksi tuleekin käytyä siellä aina välillä. Kaupunkina en ole Oulusta oikein ikinä pitänyt mutta täytyy sanoa, että reissuni muutama viikko sitten oli oikein positiivinen kokemus! Aurinko paistoi ja Oulun keskustasta on tullut paljon viihtyisämpi!
P Positiivinen elämänasenne. En ole ikinä ollut mikään negistelijä mutta viime vuosina minusta on tullut vielä paljon positiivisempi. Osittain siksi, että olen huomannut jaksavani sen avulla paljon paremmin mutta osittain myös siksi, että mulla on vaan niin hyvä olla. :)
Q Q-kirjain. Melko harvinainen kirjain jolla ei tule oikeastaan muuta mieleen kun, että omassa sukunimessäni on tämä kirjain. Kirjain on niin harvinainen suomenkielessä, että monesti kun jossain joku kirjottaa sukunimeni ylös tietokoneella niin he joutuvat miettimään, että missäs tämä kirjain näppäimistöllä oikein on. Monesti q-kirjain sukunimessäni kirjoitetaan myös g-kirjaimena. Outoa minulle, koska minullehan Q tosiaan on joka päivä käytössä oleva kirjain.
R Ruoka. Rakastan ruokaa mutta olen todella huono syömään. Ristiriitaista. Suurin haasteeni onkin tällä hetkellä muistaa syödä tarpeeksi usein ja yritän tosissani oppia tämän nyt!
S San Diego. Kaupunki jossa asuin pienenä jolla on ihan erityinen paikka sydämessäni! Haaveilen siitä, että ensi vuonna Joonaksen kanssa mentäisiin yhdessä käymään siellä.
T Tradenomi. Tuo tuleva ammattini. Vielä pari kuukautta sitten mua pelotti hirveesti valmistua opinnoistani, koska pelkäsin, että en olisi tarpeeksi hyvä työelämään. Tällä hetkellä koen olevani hyvä työssäni joten nuo ajatukset ovat poissa. Ihan mahtava tunne voin kertoa! :)
U Ulkonäkö. Ulkonäkö on minulle (kuten varmasti myös monille muillekin) tärkeä asia. Tykkään laittautua, ostaa meikkejä ja pukeutua kivoihin vaatteisiin. Minulla ei kuitenkaan ole ongelmaa mennä mihinkään ilman meikkiä taikka reikäsissä kollareissa. En myöskään mielestäni katso paljon peileihin eikä minulle todellakaan ole väliä minkä näköisiä läheiseni ovat, minulle he ovat kaikki kauniita. Lyhyesti sanottuna siis ulkonäkö on minulle tärkeä asia mutta en kuitenkaan sanoisi, että olisin ulkonäkökeskeinen ihminen. :)
No en ostanu haha!
V Vanhempani. Minulla on todellakin mitä parhaimmat välit kumpaankin vanhempaani ja olen niin onnellinen siitä. Mielestäni on raivostuttavaa kun joidenkin vanhemmat haluavat puuttua kaikkeen lapsiensa elämässä ja ovat heistä täysin riippuvaisia. Se että omat vanhempani ovat tukenani kaikessa mutta antavat minun elää omaa elämääni on minulle todella tärkeää ja minusta on ihanaa, että voin soittaa vanhemmilleni päivittäin vain höpötelläkseni. :)
W Wikipedia. Vitsailen usein olevani kävelevä Wikipedia. Tämä johtuu siitä, että minua kiinnostaa niin moni asia, että usein wikipedioin asioita heti kun ne tulevat mieleeni. Olen mm. uppoutunut moneksi tunniksi lukemaan Egyptin Faaraoista, Suomen aatelisperheistä, Titanicin onnettomuudessa menehtyneistä ja ottanut selvää, että ketkä ne tyypit oikein on joiden patsaat on Ateneumin taidemuseon edessä. Usein hassua tässä on se, että olen saattanut wikipedioida jonkun asian päivää aikasemmin kun joku kysyy minulta jotain ja sitten pystyn lyömään kaverini ällikällä kun tiedänkin vastauksen johonkin hassuun kysymykseen. :D
X X-treme. Asia mitä mä en ole yhtään. :D Monet mun kavereista haaveilee benjihypyistä yms ja mä olen se joka en ikinä tekisi mitään sellaista. En vain uskaltaisi enkä myöskään koe tarvetta sellasiin juttuihin lainkaan. Oon ehkä vähän nössö. :D
Y Ystävät. Mitä tekisinkään ilman heitä? Minulla on ihania tyttöjä ja poikia ystävinä ja olen heistä kiitollinen joka päivä!
Z Zzz. Nukkuminen on myös yksi parhaista asioista maailmassa. Mä olen siitä ehkä vähän outo, että olen sekä iltaihminen, että aamuihminen. En muista, että olisin koskaan ollut aamulla huonotuulinen. Jos joskus kuitenkin herään aamulla väsyneenä ja harmittaa niin käännän suupielet ylöspäin ja hymyilen itsekseni ja se auttaa. Päivä alkaa heti paljon paremmin. Kokeilkaa, mä lupaan, että auttaa! Yleensä nukun noin 7-9h yössä mutta jos saisin nukkua ilman herätyskelloa se tuntimäärä olisi varmasti lähempänä 11-12h...
Å Å. Tää oli niin vaikea etten ihan oikeesti keksinyt mitään, vaikka monta päivää mietin! Typerä kirjain.
Ä Äkinnäiset pakkomielteet. Saatan päättää yhtäkkiä, että tarvitsen vaikka neonvärisen topin vaikka olen aina vihannut neonvärejä ja sitten se on hankittava, muuten se kummittelee mielessä viikkoja! Ihan kaikille pakkomielteille en kuitenkaan anna valtaa, muutenhan en saisi vuokraa maksettua!
Ö Ööö. Kirjain mitä toistan aivan liian usein puheessani. Minun ajatukseni nimittäin juoksee paljon nopeammin kun mitä puheeni ja saan jatkuvasti ajatuskatkoksia jotka on ehkä maailman ärsyttävin asia! Lisäksi saatan monesti olla selittämässä jotain asiaa ja kesken lauseen alkaa puhumaan jostain ihan muusta. Läheiseni pitävät tätä hyvinkin ärsyttävänä. :D
Siinä oli minun elämäni aakkoset. Aika vähän infoo tällaiseen saa mahtumaan mutta toivottavasti tykkäsitte lukea ja opitte jotain uutta minusta! :)
Hei, tää oli kiva! Olen monesta samaa mieltä, huvitti tuo äkkinäiset pakkomielteet. Niin tuttua :D
VastaaPoistaAnonyymi: Joo ja niitä on usein. :D
VastaaPoistaMun nimi on kans Charlotta :D rakastan tätä nimee niin hieno eikä ihan perus Anna.
VastaaPoistaAnonyymi: Mielipidekysymys. ;) Kaunis nimihän se on mutta minusta tuntuu mukavemmalta ihan vain Lottana. :) Minulla on niin ihania Annoja elämässäni, että tykkään siitä nimestä! Ja on se muuten oma toinen nimenikin. :D Sekin pääsee aina välillä unohtumaan!
VastaaPoistaJoskus kersana Oulu oli kiva, kun siellä oli niin paljon "kaikkea", mutta jotenkin asuinpaikkana ja näin vanhempana Oulu ei vaan tunnu omalta paikalta ja nykyään tuntuu että eihän siellä oo paljon mitään :D.
VastaaPoistaToki siellä päin tulee käytyä vanhempia moikkaamassa muutaman kerran vuodessa, mutta muuten ei vaan oo mun paikka.
Ärsytti joskus kun mainitsi ettei oikeastaan pidä Oulusta, niin monet Oululaiset suuttu jos niin sano. Eiköhän jokaisella saa olla oma mielipide ja jos tuntuu ettei paikka vaan tunnu omalta, niin sitten ei tunnu. Ja ei kai sitä pidä ottaa henkilökohtaisesti jos toinen ei vaikka pidä jostain paikasta tai asiasta. Varmasti hekään ei pidä monista asioista mistä en itse pidä, mutta en ainakaan suutu siitä :D.
Tämä aakkospostaus on huippu! Täytyypäs itsekin tällainen kirjotella:) Menee kyllä varmaan hetki ennenkun keksii noihin kaikkiin vastaukset :D
VastaaPoistaJasmina: Kiva kun pidit! :) Joo kyllä itsekin piti pidemmän aikaa miettiä mitkä on itselle ne tärkeimmät jutut joka kirjaimelle. :D
VastaaPoistaElli: Oon huomannu joskus saman kun blogeja luen, tuttuja vaan vilisee. :D
VastaaPoista