Helsinki

Toistan nyt taas itseäni kun totean miten kaunis tämä meidän pääkaupunkimme onkaan! Tuntuu aina niin hyvältä kun on vapaapäivä, aurinko paistaa ja voi olla paljon ulkona ja kierrellä kauniissa kaupungissa. Siihen vielä ihana ystävä jonka kanssa voi kävellä ympäriinsä ja puhua kaikesta maan ja taivaan välillä ja suunnitella ihan vähän jossain vaiheessa tulevaa yhteistä Tukholman matkaa. Se olisi minun ensimmäinen kunnollinen Tukholmanreissu. Olen käynyt siellä ainoastaan 5-vuotiaana ja sillonkin oltiin vain yksi yö. Sitä ei siis todellakaan lasketa. :D

Noista ylläolevista asioista oli minun torstaipäivä tehty.



Käytiin Vanhassa Kauppahallissa jossa en ollutkaan käynyt sen jälkeen kun se remontoitiin! Tuntui kuin se olisi ollut aina remontissa kun kulki ohi! Mä tykkään kauppahallejen tunnelmasta ja olisi kiva ostaa enemmän ruuista noista. Varsinkin jouluaikaan noi paikat on äärimmäisen tunnelmallisia!

Käytiin myös pullakahveilla kauppahallin terassilla, varmaan viimeiset terassi istumiset oli kyseessä kun ulkona alkaa olemaan ja aika kylmä. Aurinko kuitenkin paisto eikä ollut mitään valittamista.


Tänään olisi tarkoitus käydä juurikin tuolla kauppahallissa vähän ruokaostoksilla ja muuten vaan ottaa rennosti! :) Ihanaa viikonloppua kaikki!

2 kommenttia:

  1. Seuraan sun blogia ahkerasti äänettömästi, mutta olen kiinnittänyt huomiota joihinkin sanoihin, kun kirjoitat. Tarkoitus ei ole siis olla mikään pilkunn*ssija vaan ajattelin, että et ehkä tiedä/ ole huomannut asiaa. Eli siis kirjoitit kauppahallejen, vaikka oikeasti se olisi kauppahallien ;). Pieni juttu, mutta ajattelin huomauttaa, kun hetki sitten sun postauksessa oli samanlainen taivutus sanassa :D onneks noita sattuu kaikille.. ja on muuten kauniita kuvia Helsingistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joonas yleensä huomautteleekin mua noista itseasiassa! :D Johtuu varmaan siitä, että oon ruotsinkielinen enkä ole koskaan opiskellut suomea äidinkielenä ja en vaan huomaa itse tuollaisia! Oikeinkirjoitus on mulle todella tärkeää mutta en valitettavasti tiedosta kirjoittavani väärin joten edes oikolukeminen ei auta mua tossa. :( :D

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -