Muuton yhteydessä kellarikomeroa tyhjentäessä huomasin harmikseni, että
muutama kirpparille menossa ollut vaatepussi sekä pussi jossa oli
talvitakkeja haisi todella ummehtuneelta. Kauhistuin kun nostin
talvitakkejani pussista ja huomasin niiden olevan kosteita ja homeessa.
Soitin taloyhtiölle vesivahinkoepäilyn kanssa ja sieltä sitten
kerrottiin, että alkusyksystä oli rankkasateiden aikaan tullut vesi
lattian läpi ja tämä oli aiheuttanut tavaroiden pilaantumisen. Olin
silloin niin järkyttynyt tästä, että heitin tavarat suoraan roskiin enkä
sen kummemmin ajatellut, että olisin voinut vakuutusyhtiöltä saada
jonkun pienen korvauksen. Onneksi pussejen pohjalla oli kirppareilta
hankittuja takkeja ja muita edullisia takkeja ja vasta päälimmäisenä
esimerkiksi Joonaksen kalliimpia takkeja. Onni onnettomuudessa siis
ettei mitään kallista mennyt pilalle mutta harmitti paljon, koska
takeilla oli minulle paljon käyttöarvoa.
Viisi takkia tälle tragedialle menettäneenä minun oli siis aika etsiä uusi talvitakki.
Viime viikolla Hullut Päivät -kuvastoa selaillessa eteeni
tupsahti ihan täydellinen takki. Keskiviikkona suuntasin sitten
Stockmannille seitsemältä aamulla. Mua nauratti se, että ihan oikeasti
seisoin ulko-ovilla ennen kun tavaratalo aukesi ja jonottelin siellä
muiden hullujen kanssa. Ovien avautuessa suurin osa ihmisistä lähti
juoksemaan eri kerroksiin, itse tyydyin ihan kävelemään. Onneksi
kuitenkin olin tarpeeksi nopea sillä nappasin Marimekon villakangastakista
viimeisen harmaan koossa XS. Pienintä kokoa ei ollut ilmeisesti
kovinkaan montaa tilattu ja tästä syystä ne menivät nopeasti. Takin
malli on oversized joten jo seuraava koko oli aivan valtava teltta
päälläni. Tämäkin on siis todella iso ja löysä päällä, mutta laskeutuu
ihanasti.
Takki pääsikin heti käyttöön kun tänne Helsinkiin iski yhtäkkiä syksyn
ohi joku talvi?! En ollut vielä valmis hautaamaan syvälle kaappeihin
nahkatakkejani ja siirtymään talvitakkien käyttöön. Toisaalta uusi
takkini lievitti tätä siirtymää hieman ja tämä on ihana päällä. Takin
ulkovuori on 51% puhdasta uutta villaa, 35% Mohairia ja 14% Polyamidia.
Takki Marimekko // Laukku Chanel // Huivi Chanel // Farkut Bik Bok // Kengät Vans
Onpa kaunis päälläsi. Itse olen vähän liian lyhyt noin pitkään takkiin. :)
VastaaPoistaTerv. Jutta
Kiitos Jutta! :)
PoistaTosi hyvännäköinen takki! Sopii hyvin sulle! :) miten tämä on mennyt itseltäni kuvastoa selatessa ohi :D
VastaaPoistaSatutko tietämään mallin nimeä? Paljonko tämä maksoi hullareilta? Jos saisin jostain metsästettyä samanlaisen tai edes samantyylisen :)
-Anna
Kiitos! :) Kuvastossa tämä takki oli beigenäihan ensimmäisillä sivuilla. :) Katsoin takin lapusta, että siinä luki Lumo, mutta itse kävin ennen hullareita kysymässä Marimekon myymälästä tätä ja heillä sitä ei ainakaan ollut. :( Hinta oli 279€!
PoistaMä oon kans etsinyt tuollaista pitkää hupullista mustana jo pitkään ja tilasin H&M:ltä, kun liikkeestä ei sitä mallia löytynyt. Mun mielestä on ihanaa kääriytyä villakangastakkiin talvipakkasilla. Toivottavasti se on kiva, tuo sun takki on aivan ihanan näköinen!
VastaaPoistaToivottavasti sunkin takki on kiva, pitkät takit talvella on ihan parhaita! :)
Poista