Eilen ajettiin puoli tuntia Firenzen ulkopuolelle
The Mall outletkylään josta oltiin kuultu suosituksia aiemmin. Paikka oli suositusten arvoinen ja olisin useasta liikkeestä löytänyt ostettavaa, mutta valitettavasti budjetti tuli vastaan. Pari todella kivaa löytöä kuitenkin tein. Tässä outletissa oli todella hyvä valikoima eikä tuntunut yhtään siltä, että olisi jotain jämiä myynnissä. Hyviä perusvärejä vaatteissa ja asusteissa ja hyvin kokojakin jäljellä. Alennusprosentit olivat todella runsaita. Esimerkkinä
Balenciagan upeat housut jotka kokeilin, lähtöhinta yli 500€ ja alennettu hinta 32€. MITÄ.
The Mall Outletista löytyy mm.
Prada, Alexander McQueen, Valentino, Saint Laurent, Lanvin, Burberry, Gucci ja Tom Ford. Aamupäivästä outletissa oli todella hiljaista eikä todellakaan ollut mikään fiilis, että olisi outletissa jotka yleensä ovat kiireisiä ja sotkuisia. Täällä tuntui ihan kuin olisi merkkien normaaleissa liikkeissä. Hyvää palvelua ja hyviä tuotteita huomattavasti edullisempaan hintaan.
Ikävä takapakki pilasi kuitenkin meidän hyvän mielen shoppailupäivän jälkeen. Parin tunnin shoppailun jälkeen käveltiin kaikki tyytyväisinä ostoksiemme kanssa autolle ja oltiin lähdössä ajamaan kun yhtäkkiä tajuttiin, että joku oli käynyt autollamme. Ei millään haluttu uskoa, että autossa olisi kukaan käynyt sillä auto ei näyttänyt yhtään pengotulta ja auton ovetkin olivat kiinni.
Mitään ei oltu jätetty näkyville ja autossa oli jopa pimennetyt lasit joten hyvin systemaattisesti oli ilmeisesti käyty parkkipaikan autoja läpi ja tällä kertaa ikävä kyllä saatu aika iso saalis. Isäni iPad Pro ja äitini Burberry shaali eivät kuitenkaan olleet kelvanneet. Minulla oli onneksi kaikki tavarani mukana mutta todella ikävä fiilis tuli muiden puolesta. Tästä oppineena emme jätä enää ikinä mitään autoon.
Ikävä loppu siis kivalle aamupäivälle mutta muuten outlet oli yksi parhaista missä olen ikinä vieraillut. Omat löytöni esittelen myöhemmässä postauksessa! :)