Be a Fruit Loop in a world of Cheerios

Pahoittelut hiljaiselosta blogin puolella. Viime viikkoina en ole ollut parhaimmillani. Joku ihmeellinen väsymys on vallannut minut ja olen helposti vedellyt 12 tunnin yöunia.

Viime aikoina olen töiden ja nukkumisen lisäksi nähnyt ystäviäni, käynyt salilla, katsonut Netflixistä The Affair -sarjasta kaksi tuotantokautta, saanut Kelalta mukavan kirjeen opintotukien takaisin maksusta (Arghh!) ja saanut neulakammoisena valtavan paniikkikohtauksen työterveyden verikokeissa.

Siinä kiteytyy minun kaksi viime viikkoa. Elän siis kovin mielenkiintoista elämää tällä hetkellä. Blogin radiohiljaisuuden suhteen haluaisin vedota kiireeseen mutta siitä ei tällä kertaa todella ole kyse. Olen vain ollut todella mukavuudenhaluinen ja halunnut ottaa rennosti töiden jälkeen ja rehellisesti sanottuna olen ollut aivan uppoutunut tuohon sarjaan mitä olen katsonut non-stop. Onneksi molemmat tuotantokaudet on nyt katsottu ja voin vihdoin jatkaa elämääni ja keskittyä muuhun. :D

Mekko ja kengät Zara // Takki Acne Studios // Laukku Chanel

Minuun on tainnut iskeä jokin kevätpistos sillä ainainen mustaharmaa värimaailmani on kokenut mullistavan uudistuksen. Päälläni on nähty viime aikoina keltaista, punaista ja ostin eilen jopa pastellin vaaleanpunaiset housut. Ystäväni eivät meinaa tunnistaa minua näin värikkäänä ja tämänkin postauksen asusta sain kommenttia miespuoliselta ystävältäni, että olenko erehtynyt luulemaan, että nyt on vappu. :D Vappu- tai pääsiäistipuviboista huolimatta mä rakastun väreihin koko ajan enemmän ja enemmän. Vaihtelu virkistää.

Viikot menee taas ihan hujauksessa ohi. Älytöntä ajatella, että ihan kohta on jo maaliskuu. Tälle keväälle on paljon suunnitelmia, mm. pääsiäisreissu Rukalle ystävien ja perheen kanssa. Maaliskuussa vietetään Joonaksen kanssa vuosipäivää ja ajateltiin tehdä jotain vähän spessumpaa. Ei varmasti vedä vertoja viime vuosipäivävietolle kun Joonas kosi minua mutta sitä onkin aika mahdoton päihittää. Odotettu Bruno Marsin keikka on toukokuussa ja sitten onkin jo kesä! Maltan tuskin odottaa.

Ihanaa alkavaa viikkoa teille, make it a good one!

2 kommenttia:

  1. Pirteä asu! Opettelin itsekin käyttämään keltaista kun hiukset muuttuivat mustiksi :)

    Kannattaa muuten lukea tarkasti opintotuen takaisinperinnän mukana tulleet liitteet - mikäli tulot ovat peräisin valmistumisen jälkeiseltä ajalta. Ikävä juttu joka tapauksessa :(

    VastaaPoista
  2. Kiva että olet löytänyt värit :) Itsekin tykkään käyttää paljon mustaa, mutta yleensä piristän sitä jollain väripilkulla tms., etenkin kesällä. Lemppareitani ovat pinkki tai kirsikan punainen ja keltainen. Ääh, nuo takaisinperinnät on ikäviä. Itselläkin kerran tuli Kelalta kirje, jossa yrittivät periä vuoden opintotukia takaisin, vaikka oikeasti kyseessä oli vain yhden kuukauden tuki. Mutta ylimääräistä harmiahan siitä tuli kun piti valittaa siitä päätöksestä. Voimia kevääseen!

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -