Kaikki meidän häistä

Viime vuonna häiden suunnitteluvaiheessa kirjoitin postauksen siitä, miten suunnittelu eteni. Nyt ajattelin käyttää samaa pohjaa tälle postaukselle ja kertoa, miten eri asiat sitten lopulta järjestyivät. Toivottavasti joku tulevaisuuden morsian tai sulhanen saisi tästä jotain vinkkejä!

Juhlapaikka ja kirkko: Juhlapaikkana toimi Ravintola Saaristo Klippan-saarella Helsingin keskustassa. Voin lämpimästi suositella kyseistä paikkaa. Ei halvimmasta päästä, mutta jokaisen sentin arvoinen. Palvelu oli todella hyvää, ruoka suussa sulavaa ja tunnelma loistava. Kirkkona toimi Johanneksenkirkko.

Pappi ja kanttori: Meillä oli naispappi, joka hoiti vihkimisen sekä suomeksi että ruotsiksi. Kanttoria meillä ei ollut lainkaan, sillä olimme palkanneet kirkkoon oman pianistin sekä laulajan. Nämä kaksi esittivät kaksi kappaletta; Elviksen "Can't help falling in love with you" ja Ellie Goldingin "How long will I love you".


Ruoka ja viinit: Ruokamme ja viinimme tuli luonnollisesti ravintolasta, jossa häitämme juhlittiin. Meillä toimi buffet-tarjoilu pyynnöstämme, mutta myös pöytiin tarjoilu olisi ollut mahdollista. Menu oli saaristoteemainen ja alkupalaksi oli mm. erilaisia kaloja, punajuurta ja vuohenjuustoa, hanhenrintaa, salaatteja, hirvenpaistia ja vaikka mitä herkkuja! Olimme karsineet vähän ravintolan valmiista häämenusta, sillä se oli meidän mielestä turhan laaja. 

Pääruoaksi oli fenkolinsiemenöljyssä kypsennettyä merilohta, kukkakaalirisottoa ja bouillabaisse-kastiketta sekä villipiparjuurella maustettua häränrintaa, tryffeliperunaa ja rakuunakastiketta.

Viineiksi valikoitui ravintolan suosittelemat Slovenialaiset valkoviinit ja punaviinit, jotka olivat todella hyvät! Viinejä lisäksi oli open bar, josta ihmiset saivat tilata shampanjaa, drinkkejä, avecit ja muita juomia. 

Jälkiruoka: Jälkiruoka (hääkakku) tulee yleensä ravintola yhteistyökumppanilta, mutta heidän vaihtoehdot eivät vakuuttaneet meitä, emmekä olleet varmoja haluammeko edes hääkakkua, joten neuvottelimme luvan saada ottaa jälkiruoat muualta. Onneksi tämä oli helposti hoidettavissa ja meille tuli Cupcaketorni! Cupcaket sekä pieni kakku kakun leikkuuta varten tuli Brooklyn Cafésta. Heidän Red Velvet -kuppikakut ovat meidän suosikkeja ja meille tehtiin häitä varten sen makuiset kuppikakut, mutta punainen väri jätettiin pois. Tilalle tuli valkokultaiset kuppikakut, väriteemamme mukaan. 

Morsiuspuku ja sulhasen puku: Hääpukuni oli Stockmannin hääpalvelusta ostettu (nykyään White Dress) Pronovias Taciana. Puku oli ehdottomasti unelmieni puku, ja edelleen ihailen sitä kuvista. Kuvista siksi, että hääpuvun laitoin myyntiin heti häiden jälkeen ja se menikin heti ensimmäiselle sovittajalle. En kokenut tarvetta säästää pukua, sillä tiesin, etten tule sitä koskaan enää käyttämään. Huntuni ajattelin sen sijaan säästää tyttärellemme siltä varalta, että hän sen joskus haluaa käyttöönsä.

Joonaksen Smokkitakki oli Voltista, puvunhousut Tiger of Swedenin ja Smokkipaita Etonin. Liivistä ja rusetista mulla ei itseasiassa ole tietoakaan. 

Hääkengät: Minun hääkengät olivat ruusukultaglitteriset Jimmy Choot ja Joonaksen puvunkengät olivat Dolce&Gabbanan. Hääkenkien kanssa kävi niin, että sulhasella oli arvokkaammat kengät, joten voitin kai tällä elinikäisen oikeuden ostaa kalliita kenkiä, haha! 

Kaasojen ja bestmanien asut: Bestmaneilla oli mustat smokit päällä ja kaasoillani oli vaaleanpunaiset pitkät mekot. Kaikki olivat saaneet hankkia itse vaatteensa, mutta kaikki sopivat niin kauniisti yhteen, että tämä morsian oli enemmän kuin tyytyväinen.


Kampaaja ja meikki: Kaasoni Aino laittoi hiukseni ja ystäväni Inka taas huolehti meikistäni. Meikkiä en korjaillut päivän aikana kertaakaan, mutta hiuksia jouduttiin juhlapaikalla päivän mittaan pari kertaa kihartamaan edestä. 

Juhlien väriteema, menukortit, kattaus ja koristeet: Väreinä oli häissä valkoista, kultaista sekä vihreää. Simppeliä ja kaunista. Koristeita oli hyvin vähän. Kirppareilta ostettuja kynttiläjalkoja, jotka spraymaalattiin kultaiseksi, kultaiset glitteriset pöytänumerot, Peili ja ikkunoita, joihin oli kirjoitettu quoteja sekä menukortit, jotka olivat läpinäkyvään paperiin painettu kultaisella. Olin todella tyytyväinen kaikkiin koristeisiin. Etsy on kunnon aarreaitta, mitä hääkoristeisiin tulee! 

Vieraslista ja kutsut: Vieraslista oli loppujenlopuksi helppo tehdä, sillä olimme hyvin samoilla linjoilla, ketä halusimme kutsua. Toki meillekin ehdotettiin, mitä kummallisempia vaihtoehtoja ihmisistä kenet "pitäisi kutsua", mutta pidimme vahvasti kiinni periaatteestamme, että haluamme häihin vain meille tärkeitä ihmisiä. Tärkeää oli myös, että olimme molemmat tavanneet kaikki häävieraamme, eikä kenellekään tarvinnut esitellä itseään hääpäivänä. 

Kutsut lähetimme muistaakseni huhtikuussa. Hääkutsuihin ostin etsystä valmiin pohjan ja kirjekuoret, jossa oli kultainen glitterisisusta. Kirjekuoret painatettiin Picaset -painotalolla, ja olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Tilasimme myös jokaiseen kirjekuoreen osoitetarrat meidän osoitteella siltä varalta, että jokin kirjekuori hukkuu postissa ja palautuu meille, tiedämme kuka ei ole saanut kutsua. Näin ei onneksi käynyt, vaan kaikki kutsut löysivät perille vieraillemme.

Vihkisormukset: Minun vihkisormukseni on Tamperelaisen Kultasepät Andreasenin kädenjälkeä. Cushion cut -mallinen timantti yksinkertaisessa valkokultaisessa Solitaire -sormuksessa. Joonaksella on valkokultainen tavallinen vihkisormus. 

Morsiuskimppu ja muut kukat: 


Valokuvaaja: Valokuvaajana toimi ihastuttava Satu Mali, joka on aikoinaan ollut esimieheni ennen uravaihdostaan. Tiesin hyvin varhaisessa vaiheessa, että haluan nimenomaan hänet ikuistamaan häämme. En voi kehua häntä tarpeeksi ja hän on meidän häiden jälkeen kuvannut myös parin kaverin häät! Iso suositus! 

Videokuvaaja: Videokuvaajan kanssa meillä kävi älytön tuuri ja voitimme Facebook-kilpailusta pienen kuvausryhmän häihimme. Videokuvaajia oli kaksi ja he tekivät ihan mieletöntä duunia. Suosittelen ehdottomasti panostamaan tähän häissä. Videosta jää ihana muisto koko loppuelämäksi. Meidän häämme kuvasi Pieni Mediatalo ja häävideon koosteen voit katsoa tästä

Bändi: Me halusimme häihimme duon mielummin kuin kokonaisen bändin. Olimme valintaamme todella tyytyväisiä. Ilona ja Tommi esiintyivät upeasti yhdessä ja onnistuivat saamaan lähes kaikki vieraat tanssilattialle. 

Häiden soittolista: Kokosimme ennen häitä soittolistan Spotifyihin. Soittolista oli sekoitus klassikoita, romanttisia balladeja ja tämän päivän hittejä. 

Häiden ohjelma: Häiden ohjelmasta vastasi kokonaisuudessa kaasot ja bestmanit. Meillä oli yksi leikki ja se oli kenkäleikki. Tämän lisäksi oli upeita puheita, eikä leikeille olisi ollut enempää aikaa. Tytöillä taisi olla pari leikkiä mielessä, mutta luopuivat niiden toteuttamisesta, kun huomasivat miten aika vain kuluu. Loistavaa pelisilmää heiltä siis! Oli ihanaa ettei itse tarvinnut murehtia ohjelmasta hääpäivänä. 


Siinä oli oikeastaan kaikki yksityiskohdat meidän häistä. Mikäli teille herää kysymyksiä, laittakaa viestiä! Mulle voi myös aina laittaa sähköpostia. :)

2 kommenttia:

  1. Ja melkoinen tuuri teillä oli myös sään suhteen tuona päivänä, eikö se ollut melkein ainoa aurinkoinen päivä koko kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta! :) Viime kesä oli hieman erilainen kuin tämä kesä. Tuollekin päivälle oli luvattu sadetta, mutta ihme ja kumma: aurinko paistoi koko päivän! :)

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -