maanantai 21. lokakuuta 2019

Miten meidän vauvavuosi on mennyt?

Lilja täyttää huomenna 11 kuukautta ja sehän tarkoittaa samalla myös sitä, että vauvavuotta on jäljellä enää tasan kuukausi. Muistan raskausaikana, miten kaikkialla toitotettiin vauvavuoden olevan rankka ja kamala. Samalla sanottiin, miten ikimuistoista aikaa se on ja miten nopeasti se menee. Rankkaa, kamalaa, ihanaa, ikimuistoista – ristiriitaista. Aika hyvinhän nuo sanat kiteyttää vauvavuoden, mutta se on niin paljon muutakin – ja se voi olla ihan mitä tahansa, eikä siihen voi ennalta varautua.

Neuvoni odottaville vanhemmille onkin, ettei kannata kuunnella ihmisten negatiivisia kommentteja vauvavuodesta etukäteen. Fakta on se, ettei kukaan voi tietää, millainen vauva teille on tulossa ja miten vuosi tulee menemään. Paljon on myös kyse omasta asenteestasi ja siitä, miten koet haastavat tilanteet. Jollekin toiselle helppo vauva voi tuntua haastavalta ja toiselle taas haastava vauva helpolta. Sitten on toki myös vauvoja, jotka ovat oikeasti paljon helpompia tai haastavampia kuin toiset ja vanhempien jaksamista koetellaan todenteolla.




Mikä tuli yllätyksenä?

En olisi ikinä osannut kuvitella, miten paljon voi rakastaa toista. Rankankin päivän jälkeen menen sänkyyn ja sanon miehelleni "Lilja on niin ihana, me ollaan maailman onnekkaimpia, kun meillä on tuollainen lapsi". Yllätyksenä tuli myös se, miten luontevalta äitiys minusta tuntuu, vaikken koe olevani "perinteinen äiti" tai muutenkaan kovinkaan "äidillinen". Koen kuitenkin olevani Liljalle maailman paras äiti, ja se on tärkeintä.

Yllätyin myös siitä, miten tarkka olen joissakin asioissa. Rutiinit ovat tulleet meille tärkeämmiksi, kuin olisin ikinä voinut kuvitella ja minusta se on ihanaa. Arki rullaa hyvin, kunhan vaan peruspilari päivästä on kunnossa. Olen myös hämmästynyt siitä, miten hyvin tunnen lapsemme ja usein tiedän jo etukäteen, miten Lilja tulee suhtautumaan johonkin uuteen asiaan. Lilja on luonteeltaan hyvin samanlainen, kuin minä ja se varmasti helpottaa minua ymmärtämään häntä.

Yllätyksenä tuli myös, miten nopeasti aika ihan oikeasti menee! Ensimmäiset kuukaudet tuntuivat menevän aika hitaasti, mutta sen jälkeen, että Lilja täytti puoli vuotta, on aika mennyt ihan siivillä! Mihin meidän pieni vauva on mennyt?! Kohta hän on jo taapero ja haluaisin vain pysäyttää ajan ja nauttia vielä hetken pienestä viereen nukahtavasta tuhisijasta (Lilja ei siis nykyään enää malta nukkua meidän vieressä, ehkä joskus hän vielä siitä tykkää).

Hämmentävää on myös ollut se, miten ylpeä voi toisesta ihmisestä olla. Siis ihan päivänselvät asiat eivät yhtäkkiä olekaan päivänselviä. Silmiini nousi kyyneleet, kun Lilja ensimmäisen kerran ryömi – ensiaskeleista puhumattakaan! Niitä askelia ei olekaan tullut lisää, mutta ah, se hetki oli maaginen! On niin hämmentävää olla ylpeä, kun toinen ottaa askeleita, vaikka se on ihan täysin luonnollista, että tuon ikäinen oppii kävelemään.

Mikä on ollut haastavinta?

Minä olen kokenut haastavimmaksi sen, kun Liljalle on muodostunut oma tahto ja sitä tahtoahan on sitten riittänyt. Hyvähän se on, että on oma tahto, mutta kyllä se välillä hermoja koettelee. Lilja on kova kiljumaan, hän ei oikeastaan paljoa itke, vaan ilmaisee tunteita kiljumalla. Ilo, suru, innostus, tylsistyminen – kaiken voi ilmaista kiljumalla. Kiljuminen on välillä (lue aina) todella raskasta ja etenkin silloin, kun yrität itse keskittyä johonkin tärkeään ja toinen kiljuu vieressä ilman mitään sinun mielestäsi kunnollista syytä.

Olen myös kokenut haastavaksi, ottaa omaa aikaa itselleni. Inhoan suunnitella asioita liian tarkkaan ja minua harmittaa mennä AINA muiden aikataulujen mukaan. Jos haluan mennä tiistai-iltana pilatekseen ystäväni kanssa, se ei onnistu ellei sitä suunnittele etukäteen montaa viikkoa. Koen, että tämä on enemmän äitien juttu. Ainakin oma mieheni pitää kiinni omista treeneistä hyvin lujasti, eikä hän minulta niistä kysele. Viimeaikoina olemme pyrkineet tuomaan tähän vähän tasa-arvoisuutta, mutta edelleen koen, että se olen ennemmin minä joka joustan menoistani.




"Nuku nyt, kun vielä voit"

Tuo on lause, jonka kuulin tuhat kertaa loppuraskauden aikana. Totuus on kuitenkin se, ettei se ole mitenkään itsestäänselvää, että vauvasi nukkuu huonosti. Meidän vauva nukkui ensimmäiset viisi kuukautta erittäin hyvin ja voin rehellisesti sanoa, ettemme tunteneet silloin väsymystä. No sitten tapahtui jotain ja Lilja alkoi heräämään useammin tutin perään. Hän ei montaa kertaa ole meitä valvottanut öisin, vaan haluaa vain tutin ja menee sitten takaisin nukkumaan. Heräilyä saatiin kuitenkin vähenemään sillä, kun kuukausia myöhemmin siirrettiin Lilja omaan huoneeseen nukkumaan. Omassa huoneessa hän rauhoittuu paremmin ja nukkuu pääsääntöisesti yönsä hyvin. Edelleen on vaikeita öitä, mutta useimmiten nukumme hyvin. Esimerkiksi viime yönä Lilja nukkui klo 20.30-6.00 heräämättä kertaakaan ja lyhyen herätyksen jälkeen hän jatkoi vielä unia klo 8.00 asti. Olemme olleet myös todella onnekkaita, ettei Liljaa useimmiten tarvitse nukuttaa, vaan hän nukahtaa itse.

Meistä tuntuu kuitenkin hassulta, että vauvavuosi on kohta jo ohi, emmekä me ole tämän väsyneempiä. Miten se on mahdollista?

"Vauva ei tee muuta kuin nukkuu, kakkaa ja syö"

Siis mitä?! Ei kai kukaan oikeasti koe asiaa näin. Meillä ainakin Liljaan alkoi saamaan kontaktia jo hyvin pienenä. Jo kolmen kuukauden ikäisenä hän oli todella kiinnostunut ympäristöstään ja oppi kääntymäänkin. Silloin hän jo nauroi, hymyili ja jutteli kovasti.

Yleinen lapsettomien käsitys vaikutti olevan se, että kakkavaippoja tulee kymmeniä päivässä ja, ettet sitten muuta päivässä tee, kun vaihdat niitä. Meillä Liljan kakkavaippoja tuli ensimmäisen puolen vuoden aikana (ennen kiinteää ruokaa) yksi päivässä. Siis yksi, ei kymmenen. On täysin yksilöllistä, miten usein vaippoja vaihdetaan, joten käsitys siitä, että vauvat ei muuta tekisi on täysin absurdi. Me ei myöskään olla koskaan jouduttu vaihtamaan vaippaa keskellä yötä, kun taas toiset vaihtavat viisi kertaa yön aikana. En voi tarpeeksi korostaa, miten yksilöllistä kaikki vauvoihin liittyvä on.

Imetys

Tämä on myös asia, mistä todella monet ovat minulta kyselleet. Itse imetin kolme kuukautta, jonka jälkeen maito alkoi hiipua ja päätin lopettaa. Lilja on syönyt todella hyvin alusta asti pullosta, joten meillä imetyksen lopettaminen oli todella vaivatonta. Olin toivonut, että olisin voinut jatkaa imetystä vielä muutaman kuukauden lisää, mutta tällä kertaa kävi näin. Imettäminen ja pumppaaminen oli minusta kuitenkin mielekästä, joten sen vuoksi lopettaminen harmitti. Toisaalta uskon, että olimme molemmat tähän päätökseen todella tyytyväisiä, joten olen yrittänyt olla ottamatta tästä turhaa stressiä. Toivon kuitenkin, että vielä joskus saan kokea tämän uudestaan!

Sairastelu

Ollaan tässäkin oltu tosi onnekkaita ja Lilja on sairastanut vuoden aikana vain yhden pahemman flunssan ja yhden mahataudin. Toivottavasti pysyy myös jatkossa näin terveenä, vaikka toki tiedostan, että esimerkiksi päiväkotiin meno varmasti altistaa taudeille ihan eri tavalla. Olin myös peloissani, että imetyksen lopetettuani Liljalla olisi huono vastustuskyky, mutta neuvolassa kerrottiin, että kolmessa kuukaudessa vauvalle on ehtinyt tulla jo hyvä vastustuskyky ja näin näyttää olevan, sillä Lilja on ollut näinkin terve tähän asti.




Oma aika 

Mikä aika? No ei vaan, olen keväästä asti päässyt viikottain kuntosalille liikkumaan ja mieheni kanssa ollaan käyty ulkona muutaman kerran. Havahduin itseasiassa nyt vasta siihen, että en ole ollut vielä kertaakaan edes vuorokautta erossa Liljasta. Miehelleni on tarjoutunut muutaman päivän erossa oloa jo muutamaan otteeseen, mutta itse olen ollut tasan yhden yön erossa vauvasta. Silläkään kerralla ei vuorokautta mennyt, kun olin taas Liljan luona kotona. Nyt kun kohta vuosi on kulunut, alan huomaamaan, että esimerkiksi vapaalle viikonlopulle olisi tarvetta. Oma aika olisi tärkeää jaksamisen kannalta, mutta kun mikään ei tunnu tarpeeksi hyvältä syyltä olla erossa Liljasta. Hassua, että se erossa oleminen ei tunnu kamalalta, mutta en vain osaa järjestää sitä omaa aikaa.

Yhteenveto

Me koetaan molemmat mieheni kanssa, että vauvavuosi on ollut meille aika helppo. Ollaan molemmat tehty paljon töitä, mutta silti meidän arki on sujunut hyvin. Välillä huonommin ja välillä paremmin, mutta niinhän se on aina. Parisuhde voi hyvin, Lilja voi hyvin ja meidän perhe on onnellinen. Välillä arki väsyttää, mutta aina saadaan uutta energiaa jostain.

Lilja on ollut tyytyväinen vauva, joka ei hirveän paljoa itke. Jos hän itkee, siihen on aina jokin syy. Hän ei vierasta juuri ketään, mikä on helpottanut meidän sosiaalista elämää todella paljon.

Lilja on ihan älyttömän valloittava persoona, joka huokuu positiivista energiaa. Hän on hyvin vilkas ja nauttii sosiaalisista tilanteista ja huomiosta. Hänellä on hyvä huumorintaju ja hän nauraa paljon. Meille on syntynyt paljon perheen omia vitsejä, jotka ovat Liljankin mielestä ihan hulvattomia.

Olen kokenut, että mieheni osallistuu Liljan hoitoon ja kasvattamiseen todella ihailtavasti – niin kuin kuulukin. Äitinä ja hoitovapaalla olevana teen tietysti paljon enemmän, kuin hän mutta ihailen mieheni omistautumista Liljalle, kun hän pitkän työpäivän jälkeen tulee töistä kotiin. Tätä on pitänyt harjoitella, mutta Liljan kasvaessa olen huomannut, että heidän välilleen on syntynyt todella vahva side. Mikään muu ei tee minua yhtä onnelliseksi.

Tämä kulunut vuosi on opettanut minulle enemmän, kuin mikään aikaisemmin. Opettanut paljon itsestäni, mutta myös tietysti lapsesta. Ennen Liljan syntymää minulla ei oikeastaan ollut mitään tietoa, miten vauvaa hoidetaan ja se oli todella pelottavaa. Jotenkin sitä sitten yhdessä vaan oppii elämään yhdessä tätä elämää. Opetetaan toinen toisillemme elintärkeitä asioita ja ihmetellään yhdessä kaikkea uutta. En malta odottaa, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan! 

3 kommenttia:

  1. Samaistun siihen että ehkä liian paljon varoitellaan vauvavuodesta, mutta toisaalta ehkä se sitten tuntuikin ns. helpolta kun oletti että se olisi ollut raskaampaa. Minusta ehkä raskain vuosi oli silloin kun lapsi oli 1-2v. Palasin silloin työelämään ja jotenkin se oli sellaista hazardimaista menoa koko ajan lapsellakin kun oli oppinut kävelemään yms. Voi olla ettei silloin ollut kauheesti varoiteltu siitä niin en osannut varautua. (Nythän puhutaan aika paljon ruuhkavuosien rankkuudesta). Eikä siis tarkoitukseni ole mitenkään peloitella, mutta enää en ihmettele yhtään että miksi niin moni nainen tekee isoja päätöksiä äitiyden jälkeen ( perustaa yrityksen, vaihtaa alaa tms... ) Jotenkin tämä äitiys vaan pistää meidät naiset miettimään enemmän asioita ja tekemään isoja päätöksiä :D

    VastaaPoista
  2. Meilläkin oli mielestäni helppo vauvavuosi ja en myöskään ymmärrä sitä pelottelua. Koska kukaan ei tosiaan tiedä, että minkälainen vauva syntyy. Välillä unohtuu, että kaikki me ollaan erilaisia (ne vauvatkin) ja automaattisesti vauvan x käytös ei ole samaa kuin vauvan y. Kuten ylläkin kommentointiin, minullekin raskain vaihe oli tuo 1-2 v väli. Hasardi liikkuminen yhdistettynä erittäin rohkeaan ja vilkkaaseen taaperoon -> DANGER! Laihduin 15 kiloa tuon vuoden aikana =D Nyt kun mun vauva on 3,5v, uskallan luottaa siihen ettei hän törmäile ihan jokaiseen kulmaan ja uskallan jopa käydä yksin suihkussa neidin leikkiessä sillä välin itsekseen. Ja kilotkin hiipivät mystisesti takaisin, hah. Ystävälläni oli puolestaan äärimmäisen varovainen ja rauhallinen taapero, joten ei vaan voi tietää ja turha siksi stressailla etukäteen miten juuri oma vauva/taapero käyttäytyy.

    VastaaPoista
  3. Meillä oli myöskin helppo vauva joka nukkui muutaman viikon jälkeen täydet yöt. Olin varautunut jatkuvasti itkevään vauvaan mutta sain vauvan, jonka kanssa jouduin pohtimaan onko normaalia kun hän ei itke yhtään, edes nälkää tai väsymystä. No normaali iloinen lapsi hänestä kasvoi. Mutta vaikka vauva oli helpoin ikinä, olin todella masentunut enkä siksi pystynyt nauttimaan vauvavuodesta juuri yhtään, suoritin vain elämää. Sikäli sääli koska tiedän että terveenä olisin ollut rakkaus kuplassa vauvani kanssa. Ehkä joskus saan vielä korjaavan kokemuksen.

    VastaaPoista