Unelmien kesä ja muutosten vuosi

Tämä kesä on ollut kaikkea sitä, mitä olen koskaan toivonut. On lukuisia asioita, joita tämä kesä ei ole pitänyt sisällään: himoitsemaani Britakakkua, sudoku -tehtävien täyttöä auringossa, silliä, skagenia, graavilohta ja täydelliseksi paistettua medium pihviä! Ulkomaanmatkaakaan ei olla tänä kesänä tehty, kuten on aikaisempina vuosina ollut tapana. Silti tämä on ollut unelmieni kesä!

Tämä vuosi on ollut meille kunnon muutosten vuosi ja väittäisin, että olemme onnellisempia, kuin koskaan aikaisemmin! Mieheni vaihtoi työpaikkaa ja myi osuutensa yrityksestään ja minä taas puolestani siirryin täyspäiväiseksi yrittäjäksi! Asioita, joiden emme olettaneet tapahtuvan, mutta joiden tapahtuminen nyt tuntuu luonnolliselta ja juuri siltä, että näin tämän kuului mennä. Luotan vahvasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Nämä muutokset olivat juuri niitä, mitä me tarvitsimme.

Kukapa olisi viisi vuotta sitten arvannut, että matka Lappiin hyttysten syötäväksi sekä Naantalin Muumimaailmaan olisivat kesän kohokohtia. Uskonkin, että onnellisuuden avain on se, että arvostaa pieniä asioita elämässä eikä elämän tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta.




Näiden isojen elämänmuutoksien sekä maailmanlaajuisen pandemian keskellä voisi kuvitella, että joku oli stressaantunut saadessaan tietää tulevasta perheenlisäyksestä kirsikkana kakun päällä. Meille uutinen tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan ja tuntui siltä, että palaset loksahtavat vihdoin paikoilleen. Väitän, että useimmat meistä ovat sitä mieltä, ettei raskaudelle tai "lapsen hankkimiselle" ole koskaan hyvää aikaa. Etenkin naiselle tilanne voi uran kannalta olla hankala. Näin itsekin ajattelin vielä puoli vuotta sitten, mutta nyt kerrankin tuli se fiilis, että nyt! Kaiken tämän muutoksen keskellä nyt olisi hyvä aika, niin outoa! Ollaan tästä tulevasta vauvasta maailman onnellisimpia ja tänään tuleva isosisko pussaili mun mahaa. Uskon, että hänkin on tästä onnellinen, kunhan vain ymmärtää, mitä on tapahtumassa.

Moni on kysynyt, mikä raskaudessa on parasta ja tänään mä keksin yhden hemmetin hyvän asian: se, kun maha saa oikeasti näkyä! Mä en ole koskaan ollut yhtä itsevarma, kuin raskaana. Kerrankin tilanne, ettei koe tarvetta vetää vatsaa sisäänpäin, vaan se saa rauhassa pömpöttää kesämekoissa. Olisipa aina yhtä tyytyväinen kroppaansa ja sitä mieltä, että se on kaunis. Myös se pieni pyöreä maha. Ilmeisesti oma hyvä fiilis myös näkyy ulospäin, sillä olen saanut useammat kerran kuulla hehkuvani ja onpa minua tultu kadulla pyytämään treffeillekin työntäessäni maha pystyssä taaperoani rattaissa.




Tänä kesänä meitä on hellitty ihan uskomattomilla aurinkoisilla päivillä – ihan, kuin joku ylempi taho olisi ymmärtänyt, että juuri tätä me koronapandemian aikana tarvitsemme. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen kävellyt Punavuoren katuja ja miettinyt taas, miten onnellinen olenkaan, että asutaan juuri täällä, missä kesä ei nuku vaan aina tapahtuu jotain ympärillä. Kaikki ihanat kahvilat, puistot, katumusiikki, kaupat, jäätelökioskit – jopa tuntemattomia ihmisiä mulla oli kevään aikana ikävä!

Odotan myös elokuuta ja päiväkodin aloitusta innolla, mutta siitä riittää tekstiä ihan omaan postaukseen. Toivottavasti teilläkin on ollut ihana kesä!

4 kommenttia:

  1. "Uskonkin, että onnellisuuden avain on se, että arvostaa pieniä asioita elämässä eikä elämän tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta."

    Ihanasti sanottu, musta tuntuu kans tältä ja toivon että moni moni muu oivaltaisi myös tän. Ihanaa kesän jatkoa teille!

    VastaaPoista
  2. Lildin Nasi ja Bami Gorengin on poistuneet valikoimasta :'( Rakastuin niihin sun kautta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mä huomasin saman! :( Ja oon kuullu monelta seuraajalta ja kaverilta harmituksen! Miksi aina kaikki mun suosikit lopetetaan! Tässä lyhyt lista: Subway club -subi, Subwayn Oatmeal raisin -keksi, Mäkkärin omenapiirakka... to name a few. :D Arrghh!

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -