Tänään Helsingissä tuntui melkein kesältä. Asteita oli varjossa +18! Aamulla kävin meikittä nopeasti asioilla keskustassa jonka jälkeen suuntasin salille ja sen jälkeen nopeesti kotiin syömään ja laittautumaan, että ehtisin vielä nauttia tuosta ihanasta säästä!
Takki Zara, farkut Levi's, t-paita Stradivarius, kengät Christian Louboutin, laukku Marc by Marc Jacobs ja aurinkolasit Le Specs.
Ihanaa kun voi käyttää jo avokkaita! Tänään sopivimmat tuntuivat olevan punapohjaiset ihanuudet. ;) Pitäisi vaan viedä nuokin suutarille ja laitattaa niihin punaiset puolipohjalliset.
Tänään oli muutenkin ihanaa kun tuntui, että vihdoin loputkin pääkaupunkiseudun ihmisistä olivat tajunneet, että enää ei tarvi käyttää toppatakkeja. Pari päivää sitten kun oli jo melko lämmin niin kaupunki jakautui kahteen porukkaan: niihin jotka olivat toppatakit päällä, pipo syvällä päässä ja talvikengät jalassa ja niihin jotka kulkivat kadulla balleriinoissa ja nahkatakit auki. Minä kuuluin jälkimmäiseen ryhmään. Tänään kaupunkikuva muuttui kevääksi!
Me mentiin sitten Joonaksen kanssa istumaan kahdestaan terassille. Terassin etsiminen olikin melko haastavaa, koska kaikki muutki oli tajunnu, että ulkona paistaa aurinko.
Terdeilyn jälkeen mentiin sitten elokuviin katsomaan Tarantinon uusin eli Django unchained! Meillä kävi viime viikolla niin, että huomattiin että meillä oli 6 elokuvalippua jotka menevät samana päivänä vanhaksi. No that's why me ollaan käyty elokuvissa viimeaikoina niin ahkeraan tahtiin. Tuo Django oli kyllä ihan mahtava, suosittelen kaikille! :)
Huomenna sitten töihin ja sen jälkeen Joonaksen äitipuolen synttärit! Nyt nukkumaan, hyvää yötä! :)
Ompa tyylikäs asu! :) Onko tuo se uusi ostamasi takki, jos on niin oli ehdottomasti ostamisen arvoinen sillä se on aivan ihana! Taas harmittaa ettei täällä Tampereella ole Zaraa. :D
VastaaPoista-Karoliina
Karoliina: Kiitos! :) Joo tuo se takki on, rakastuin siihen palavasti! Onneksi tampereeltakin pääsee Helsinkiin nopeasti. ;)
VastaaPoistaTosi ihana tuo takki! Jos vain löytyisi Zara lähtistöltä, kipittäisin kyllä heti ostamaan itsellekin. :D
VastaaPoistaElisa: Se on kyllä ihan täydellinen! :)
VastaaPoista