Ekasta päivästä kerroinkin jo aikaisemmassa postauksessa ihan paikan päältä. Eli shoppailtiin ja kierreltiin vaan. Parhaiksi kaduiksi osottautui Passeig de Cràcia jonka varressa on just niitä ihania luksusliikkeitä mistä ei ole varaa ostaa mitään mutta missä on kiva käydä kiertelemässä (esim. Chanel, Miu Miu, Santa Eulalia, Louis Vuitton, Saint Laurent) ja Portal de l'Ángel (muistaakseni), jonka varressa kaikki mahdolliset ketjuliikkeet ovat. Gràcian varrelta löytyy myös muutama Gaudin suunnittelema talo.
Toisena ja kolmantena päivänä me mentiin turistibussilla ympäri Barcelonaa. Mä rakastan näitä kaksikerroksisia busseja, niin söpöjä ja loistava tapa nähdä kaupunkia ja päästä paikkoihin mihin ei muuten olisi mennyt. Näissä busseissa on hyvä se, että voi millä pysäkillä vaan hypätä kyydistä pois.
Meidän eka stoppi oli käsittääkseni jonkinlainen taidemuseo, ei käyty sisällä mutta rakennus oli niin vaikuttava, että oli pakko jäädä ottamaan vähän kuvia! Oltiin ekana päivänä kävelty myös jalkamme ihan hajalle joten lenkkarit pelastivat tämän päivän. :D
Hetken kuvattuamme jatkettiin matkaa ja jäätiin seuraavaksi pois Avinguda Diagonal -nimisellä kadulla jonka varressa sijaitsi muutama aika iso ostoskeskus ja mm. Prada ja Hermès. ;)
Seuraava päivä meillä oli vähän enemmän Gaudi-painotteinen. Otimme taas bussin ja mentiin eka Sagrada Familian ohi johon ei kuitenkaan tällä kertaa kiinnostanut käydä lähemmin tutustumassa.
Bussi jatkoi matkaa ja me suunnattiin kohti Parc Güelliä. Täälläkin oltiin aikaisemmin käyty mutta onhan se upea! Ensi kerralla jos olen menossa tätä kyseistä puistoa kiertelemään niin en tee sitä elokuussa. Kuumuus ja väenpaljous oli vähän too much.
Nähtävyyksien jälkeen etsittiin ruokapaikkaa ja päädyttiin sitten yhdelle terassille syömään tapaksia ja paellaa.
Seuraava päivä aloitettiin samaan tapaan kun kaikki muutkin päivät eli otettiin hotellin kattoterassilla vähän aurinkoa ja tilattiin altaan reunalle lounas. Tämän jälkeen suunniteltiin, että lähdettäisiin shoppailemaan mutta hotellin respasta selvisi, että oli pyhäpäivä ja kaikki suljettuna. Kaikki paitsi yksi ostoskeskus aivan rannassa joten mentiin sinne. Lähdettiin yhtä nopeasti pois sieltä myös, koska hei, voitte kuvitella miten paljon ihmisiä oli Barcelonan ainoassa aukiolevassa ostoskeskuksessa. :D
Oltiin rannassa joten päätettiin mennä kurkkaamaan, että mikäs tää paljon hehkutettu W-hotelli oikein onkaan.
Ostettiin pullo, pardon my french, mutta helvetin hyvää valkoviiniä, nautittiin kauniista maisemista ja mietittiin miten meistä vois tulla miljonäärejä. Tuota paikkaa suosittelen ehdottomasti, vaikka ei oliskaan varaa tuossa hotellissa asua! :)
Vikana päivänä mentiin aluksi rannalle jossa oli tarkoitus olla "ihan vähän aikaa vaan" mutta kyllähän siellä muutama tunti vierähti ihan helposti lehtien lueskellen.
Myöhemmin lähdettiin sitten vielä käymään akvaariossa joka sijaitsee ihan rannassa myös.
Löysin sieltä kaverin.
Viikon kävelyjen jälkeen mun jalat oli niin hajalla, että yksikin askel tuntui maailmanlopulta. Mentiin hotellille huilaa ennen viimeistä iltaa vielä. Kävin pulahtamassa altaassa ja sen jälkeen sain vielä poikaystävältä jalkahieronnan ja olo oli kun uudestaan syntyneellä! Matka jatkui Los Caracoles -nimiseen ravintolaan jota poikaystävän työkaveri oli meille suositellut. Se olikin muuten reissun ainoa hyvä ravintola. :D
Seuraavana aamuna lähdettiin sitten jo Malagaan. :)
Päällimäisenä Barcelonasta jäi mieleen, että se on ihana kaunis kaupunki, oli ihanaa viettää aikaa rakkaan poikaystäväni kanssa MUTTA hyvää palvelua oli todella vaikea saada (yhdessäkin luksusliikkeessä myyjä tekstasi ihan avoimesti eikä lopettanut sitä edes sillon kun pyysin apua), ruoka ei tällä kertaa ollut erikoista ja muutenkin Espanjan taloustilanne näkyi mielestäni todella selvästi. Kaupunki oli kuitenkin puhdas ja miellyttävä ja varmasti tulee lähdettyä uudestaankin taas tuonne! :)
Postaan myöhemmin vielä hotellista ja toisesta lomaviikostani mutta tässä nämä ekat "vähäiset" kuvat. ;)
Harmi että ruoka ei ollut niin hyvää. Itse odottaisin lomalta myös hyvää ruokaa, varsinkin Espanjassa. Mutta ihania kuvia ja söpöjä lomalaisia.
VastaaPoistaAnonyymi: Jep, kyllä lomaan kuuluis hyvä ruoka. :( Kiitos! :)
VastaaPoistaAivan ihania kuvia! Millä kameralla sä muuten kuvasit? Kuinka paljon muokkaat kuvia?
VastaaPoistaMistä ostit ton ihanan leopardihuivin? :)
Anonyymi: Kiitos! :) Mulla on Olympuksen E-PM1 ja 45mm objektiivi. :) Muokkaan kuvia tosi vähän eli säädän photarilla vain vähä tonea (sävyä) ja pienennän sellaiseen kokoon, että voin laittaa ne blogiin muodossa "näytä alkuperäinen koko". :D Huivi on Zarasta! :)
VastaaPoistaKuinka paljon oot lihonu siitä ku aloit seurusteleen?
VastaaPoistaAnonyymi: About 4-5 kg, mutta ei johdu kyllä elämäntavoista ja itseasiassa oon yrittäny saada painoa alas jo pitkään eikä vaan tunnu lähtevän! Herkuttelen tosi vähän, syön terveellisesti ja liikun paljon, että tästä on tullu jo vähän ongelma mitä en osaa ratkoa. :(
VastaaPoistaAnonyymi 3 ! Mikä hirveä kommentti ! Ensinnäkin Lotta on mun mielestä aivan normaalin kokoinen ja näköinen nainen joka ei todellakaan tarvitse kuulla tuollaista kysymystä saatika vaivata päätään laihtumisella ! Herrajumala, pelkkä aamupainokin voin vaihdella jopa parilla kilolla riippuen mikä aika menkkakiertoa menossa jne. Omasta mielestäni aivan törkeän turha ja tyhmä kommentti jonka olisit voinut jättää omaan pieneen aivokoppaas.
VastaaPoistaLotta ! Näyttää siltä että teillä on ollut todella ihana loma ja auringosta ainakin olette saanu nauttia jossei siitä hyvästä ruuasta:D Puhtia syksyyn !:)
Anonyymi: Kiitos ihanasta kommentistasi. :)
VastaaPoistaMä mietin kans eka, että oho ompa aika asiaton kysymys mutta tää on kuitenkin asia joka on jo yli puoli vuotta mua itseäni vaivannut niin miksipä en vastaisi rehellisesti. :) Normaalipainonen todellakin olen vieläkin mutta olen aina ollut aika hoikka niin ei tunnu enää hyvältä! :( Ihanaa syksyä sinne kans!
Kyllä Lotta minustakin on täysin normaalipainoinen ja hoikka, mutta blogien kuvista vaan huomaa pienetkin muutokset, kuten viimeksi kaikki huomauttelivat kuinka Lotta on laihtunut. Miksei sitten lihomisesta voisi kysyä samaa, kun kuitenkin normaalipainoisesta kyse. Kiinnosti vain tietää.
VastaaPoistaT. "kamala ano"
Ihan normaalia, että naisistuu ja aikuistuu ja muodot pyöristyy, eikä kroppa ole enää samanlainen kuin teininä, eikä kyse ole mistään hirveästä lihomisesta.
VastaaPoistaEn yleensäkään tykkää kauheasti ulkonäon arvostelusta ja yritän olla aika varovainen, koska ihmiset voi loukkaantua sellaisestakin, minkä olisin tarkoittanut positiiviseksi.
Mua ärsyttää esim. se, että mulla on tosi tummat silmänaluset ja sellaiset "kuopat", ja näytän siksi hieman väsyneeltä ja mulle siitä huomautellaan. Ikävää, kun en siihen voi vaikuttaakaan.
Sulla on varmasti sen verran hyvä itsetunto, että sua ei hetkauta tuollainen arvostelu. Minun mielestä olet tosi kaunis ja ihana ja näytät aina huolitellulta. Ja kun olen sattunut joskus sua töissä näkemään, niin täytyy sanoa, että luonnossa olet vielä paljon kauniimpi kuin kuvissa :)
Anonyymi: Ymmärrän, että ei ollut tarkoitus loukata mutta nyt osui vain aika arkaan paikkaan kun tää painonnousu on ollu itelle tosi iso pala ja tästä on päivittäin valitettavasti ollut pahamieli.
VastaaPoistaJa ymmärrän, että kiinnostaa mutta mun mielestä niin lihomista kun (liiallista)laihtumista ei ole sopivaa udella, olkoon paino kaikkien oma asia. Ei ne sillon aikaisemminkaan kun olin melko hoikassa kunnossa ne "onks sulla syömishäiriö"-kommentitkaan kivalta tuntunu. :( Mutta kiitos kommentistasi, tuo selvensi paljon ehkä vähän tönkköä aikaisempaa kommenttiasi. :)
Anonyymi: Niin ihan totta, mutta kyllä mulla tässä on muutama kilo mitkä haluan pois, koska olen aina ollut hoikka enkä "normaalipainoinen" joten ei tässä valitettavasti itsekään tyytyväisiä olla. :( Olen samaa mieltä tuosta arvostelusta ja kommentoinnista muiden ulkonäköön liittyen: se on turhaa ja pahoittaa aina jonkun mieltä! :/ Voi kiitos kovasti kehuista! :) Tuli hyvä mieli.