maanantai 16. joulukuuta 2013

Olivia Burton

Kun yhteistyökumppanini Rannekelloja.fi ehdotti, että saisin valita itselleni joululahjan heidän uudelta Olivia Burton -merkiltä, lähdin innolla mukaan. Valikoimaan kuuluu toineen toistaan upeampaa vintagehenkistä kelloa ja valinta ei ollut kovin helppo kun haluaisin kaikki!


Alusta asti ihastuin kelloihin joissa oli hyönteisen kuva kellotaulussa ja olin varma, että sellaisen itsellenikin halusin.

Lopulta päädyin järkeilemään, että minulla on upea kultainen kello sekä hopeinen kello. Niimpä klikkasin kotiin kellon joka on ruusunkultainen ja sen kellotaulussa komeilee kaunis Kolibri!

Tuntui todellakin, että joulu tuli aikaisin tähän taloon kun kiikutin postista kotiin paketin jossa oli äärettömän kauniisti paketoitu lahja. :')

Rannekelloja.fi lähettää kaikki joulukuussa tilatut kellot juurikin näin söpösti paketoituna ja mukana oli pari palaa suklaatakin!
En ymmärrä miten olen voinut missata tällaisen kellomerkin olemassa olon? Onko tää merkki teille muille tuttu?
Väri tässä kellossa juuri samanlainen kun nettisivujen kuvassa eli juuri oikean ruusunkultainen. Syy miksi en ole aikaisemmin hankkinut kelloa tässä sävyssä on se, että olen todennut niiden olevan liian punertavia ja siten vaikeita yhdistää esimerkiksi laukkujen ja kenkien kultaisiin yksityiskohtiin. Tämä taas varmasti sopii monen kanssa yhteen! Kauheaa hehkutusta, mutta mä olen niin tyytyväinen tähän!

Kiitos Rannekelloja.fi  upeasta kellosta! :)

PS. Jos ihastuit tähän niin vielä ehdit tilata tästä itsellesi joululahjan! ;)

Postaus on toteutettu yhteistyössä rannekelloja.fi:n kanssa.

8 kommenttia:

  1. Oon haaveillu tasan just tosta samasta kellosta! Aivan ihanalta näyttää :) Samalla merkillä oli joskus pöllö-kello, mut sitä ei kai saa enää mistään :(

    VastaaPoista
  2. Pepa: Voi ei! Noi eläinkuvat on kyllä niin söpöjä. :D

    VastaaPoista
  3. Millanen toi ranneke on käytös? Ku vaikuttaa ainaki et ton joutuis kelloliikkeesee viemää lyhennettäväks ja se ois silti just ja just liian löysä tai piukka muttei sopiva ranteesee :/

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Mulla sitä lyhennettiin jo ennen ku lähetettiin mulle yhden palan verran ja se on mulle just täydellisen kokonen. :)

    VastaaPoista
  5. Kysykö ne sun ranteen ympärystä vai miten ne sen tiesi lyhentää? :o

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Joo mittasin ranteeni. :)

    VastaaPoista
  7. Missä vaiheessa tilausta toi ranteen mitta kysytään?
    Ja mikä sun ranteenympärys on btw :D
    Sori et kiusaan

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Hmm multa se kysyttiin ennen kun se lähetettiin, mutta voi olla, että menettely oli eri kun olen bloggaaja ja postauksen kirjoittamisella oli aika kiire aikataulu. Kannattaa ottaa yhteyttä Rannekelloja.fi:hin vaikka ennen tilausta niin ei jää epäselvyyksiä, pojat siellä on oikein mukavia! :)

    Mun ranteenympärysmitta on 16cm. :) Ei haittaa ollenkaan kysely, hyvä vaan jos pystyn olemaan vähän edes avuksi. Toivottavasti saat ihanan kellosi, mä oon ollu tohon omaani niin tyytyväinen! :)

    VastaaPoista