perjantai 12. syyskuuta 2014

ACO + arvonta

Viikko sitten kirjoitin ACO -merkin 75 vuotisbrunssista johon minulla oli ilo osallistua. Sain merkiltä kokeiluun tuotteita ja vaikka merkki oli minulle tuttu jo monien vuosien takaa niin yllätyin siitä miten laaja tämä brändi oikeasti on. En esimerkiksi tiennyt, että ACO:lla on erikseen miehille tuotteita.

ACO eli Apotekens composita on ruotsalainen merkki jonka historia alkoi jo vuonna 1939 kun apteekkarit alkoivat sekoittaa omia voiteita puhtaista ja ihoa lähellä olevista raaka-aineista, joita sitten myytiin apteekeissa. ACOn tuotteita myydään kaikissa Pohjoismaissa apteekeissa ja meeille suomeen tämä merkki rantautui vuonna 2002.

Minulla on aina ollut herkkä iho joten ACOn voiteet on tullut tutuksi ja havaittu hyviksi jo nuorena, mutta tämän yhteistyön merkeissä kokeilin myös minulle uusia tuotteita. Halusinkin kirjoittaa teille niistä minun suosikeistani:


ACO Face nourishing cream -kasvovoide sopii täydellisesti minun kuivalle ja herkälle iholle. Voiteen salaisuus taitaa olla E-vitamiinipitoinen Canola-öljy. Minun ihooni tämä imeytyi nopeasti mutta antoi silti tarpeeksi kosteutta! Hinta tällä voiteella on 11,30€.

ACO Soft red lip balm -huulirasva teki minuun suuren vaikutuksen sen kivalla värillä ja runsaalla kosteutuksella. Minulle on ennenkin hehkutettu tämän merkin huulirasvoja ja nyt itse kokeiltuani voin rehellisesti sanoa, että ovat yksiä parhaita mitä olen ikinä käyttänyt. Huulet tuntuu pehmeiltä pitkän ajan eikä tuotetta tarvitse olla koko ajan lisäämässä. Tykkäsin merkin muistakin huulirasvoista todella paljon, mutta tämä kevyesti väriä antava on ihan mahtava! Hinta 3,20€.


ACO Rich care foot cream Canola oil & Shea butter -jalkavoidetta olen jo ehtinyt hehkuttaa monille kavereilleni. Koostumus on todella täyteläinen ja jättää jalat todella pehmeiksi. Plussaa vielä hyvästä tuoksusta ja siitä, että rasvattua jalat myös kädet on ihanan pehmeät. :) Hinta 7,20€.

ACO Rich care hand cram Canola oil & Q10 -käsivoide on samantuoksuinen kun jalkavoide ja todella samanlainen koostumukseltaan ja imeytyy käsiin todella nopeasti mutta kosteuttaa silti hyvin. Hinta 6,00€.


ACO Sun self tanning lotion -itseruskettava. Olin kuullut tästä itseruskettavasta kehuja ennenkin mutta en voinut mitenkään kuvitella sen olevan näin hyvä! Minä tykkään kaikista eniten levittää vaahtomaisia ja ohjevärin sisältäviä itseruskettavia eikä tässä ole kumpaakaan. Silti tämä meni minun ykkösitseruskettavaksi! Itseruskettava levittyi helposti vartalavoiteen tavoin ja väri on mitä kaunein ja luonnollisin eikä lainkaan oranssi! Voide levittyy tasaisesti ja minä en ainakaan ole saanut aikaan mitään läikkiä, vaikka ohjeväri puuttuukin. Hinta 13,30€.


ACO Volume mascara black -ripsiväri yllätti minut kaikista eniten. En edes tiennyt, että merkki tekee näitä ja jotenkin olin tosi skeptinen tämän toimimiseen. Minulla on pelkästään huonoja kokemuksia luonnonkosmetiikan ripsivärien kanssa ja vaikkei ACO luonnonkosmetiikkaa olekaan niin oletin tämän olevan samanlainen. Voi miten väärässä olinkaan! Tämä todellakin tuuheuttaa, ei varise eikä leviä poskilleni kuten esimerkiksi aikaisemmin käytössäni ollut Guerlainin. Tämä ripsiväri on tarkoitettu myös herkille silmille jollaiset minunkin silmät ovat joten kiitos ACO tästä tuotteesta! Hinta 13,00€.

Kuten otsikostakin näkee niin haluan myös arpoa teidän kesken yhden ACOn tuotepaketin joka sisältää juurikin nämä minun suosikkituotteeni! 


Arvontaan osallistuaksesi jätä kommentti jossa kerrot parhaan kauneudenhoitovinkkisi ja sähköpostiosoitteesi. Osallistumisaikaa on ensi perjantaihin 19.9 asti klo 23.59! Onnea arvontaan. :)  ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

Arvonta on järjestetty yhteistyössä ACOn ja PR-toimisto Marsaanan kanssa.

73 kommenttia:

  1. Himalajansuolasaippua ja konjakkisieni kasvoille! :) Suola on antiseptinen ja sieni kuorii hellästi (+kaikki muut vaikutukset)

    kristakkkk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  2. Paras kauneudenhoitovinkkini on nukkua 8-9 tuntia yössä, syödä terveellisesti ja monipuolisesti, liikkua säännöllisesti, rajata elämästään pois kaikki energiaa syövät asiat ja ihmiset sekä sen päälle hoitaa itseään kosmetiikka-tuotteilla, jotka eivät sisällä methyyli-isothitselinonea ja/tai methyylikloori-isothitselinonea!

    VastaaPoista
  3. Olen huomannut niinkin tavallisen asian kuin runsaan vedenjuonnin olevan aika hyvä keino ihon kunnossapitämiseen. Olin ennen tosi huono juomaan vettä tarpeeksi, mutta nyt kun olen siihen oppinut, on esimerkiksi kasvojeni iho paljon paremmassa kunnossa!

    VastaaPoista
  4. Hehe ehkä tylsä vastaus, mutta runsas vedenjuonti ja liikunta plus stressin välttäminen :)

    maya87(a)netti.fi

    VastaaPoista
  5. Paras vinkki mulla on ihon hyvä puhdistus sekä iltaisin ja aamuisin sekä puhdas ja ravitseva ruokavalio, joka pitää pahimmat näpyt poissa :)
    valtonen.anna at gmail.com

    VastaaPoista
  6. kauneuden hoitovinkkni on: hymyile! Se tekee kenestä vaan kauniin :)

    viivi.korpal@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Ihon hyvä puhdistus aamuisin ja iltaisin sekä tärkeimpänä kosteutus! Iho myös tykkää hemmottelusta, joten joskus voi tehdä kunnon kuorinta- ja kosteutushoidon ja rentoutua siinä sivussa kuoharilasin kera :)

    (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  8. Kunnon puhdistus ja sisäinen nesteytys ihan ykkösenä. Mutta myös oikeanlaiset tuotteet minun iholle. Kuorinta kerran viikossa ja aamuin ja illoin seerumi päivä/yövoiteen alle.

    Ilolla mukana.

    Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Hymy, joka näkyy myös silmistä, eli aito hymy kaunistaa. Noin muuten pellavansiemenöljy sisäisesti ja Ceridal-öljy ulkoisesti käytettynä. Mulla on tuota ACO:n huulirasvaa myös ollut, kiva tuote ja riittoisa.

    VastaaPoista
  10. Nuku tarpeeksi ja nauti paljon vettä.

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Vesi on ehdottomasti aivan ykkönen kauneudenhoidossa, eli täytyy muistaa juoda runsaasti vettä päivittäin :)

    doriss.blog@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Puhdistus ja kosteutus aamuin illoin, runsas vedenjuonti.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Pitäisi nukkua riittävästi, liikkua ulkona raittiissa ilmassa ja juoda vettä. Onpa kiva arvonta!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  14. Paras vinkkini on varmastikin runsas veden juonti! Hyvänä kakkosena tulee laadukkaisiin ja omalle iholle sopiviin putsareihin panostaminen. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti kaikenlaiset vaahdot, niillä lähtevät hyvin vähän peittävämmätkin iltameikit. ;)

    balanced247@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Paras vinkkini on riittävät unet ja paljon raikasta vettä =). Sillä pääsee jo pitkälle. Mukaan kivaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Säännölliset elämäntavat :)

    VastaaPoista
  17. Paras vinkki on olla ottamatta liikaa stressiä kauneudenhoidosta ja oikeasti rentoutua välillä niin, ettei ajattele kertaakaan koko päivänä miltä tänään näyttää. Olen huomannut että piristää kummasti. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Veden juonti, hyvät yöunet ja leveä hymy kaunistavat aina! :) -Salla
    salsku_94@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Runsas veden juonti ja suklaan syömisen välttäminen jos haluaa näpyyttömän ihon! :D

    heikkinenanu@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Itselläni vaikuttaa ruokavalio ihon kuntoon ihan älyttömästi, siksi suosinkin viljatonta ja maidotonta linjaa aika pitkälti ja iho kyllä kiittää! Toimivaan ruokavalioon yhdistettynä runsas veden juonti, liikunta, uni sekä ihan ehdoton: kookosöljy kosteuttamaan yöksi kasvoja! Näillä vinkeillä minä kannan omaa nassuani ylpeänä! :)

    Kinuski05@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Pakko sanoa, että konjack-sieni meikinpuhdistuksen jälkeen... :) liikunta näkyy myös aina iholla.
    -SMSM

    sallukka10@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Jojoba öljyä iltaisin puhtaille kasvoille pitää näpyt loitolla ja ihon kosteutettuna! Huippu tuote:)

    jattakantelinen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kauneusvinkkini on riittävä vedenjuonti, kasvojen pesu, kosteutus sekä kuorinta. :)

    nennuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Unet ja hymy!

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Muumio- naamio: kasvoille paksu kerros Niveaa sinisestä purkista ja päälle kasvopaperia. Annetaan muhia. Iho vetää tarvitsemansa ja loput pyyhitään kasvopaperilla poies.

    ja-li(at)jippii.fi

    VastaaPoista
  26. Paras kauneudenhoitovinkkini on pestä kasvot aamulla pelkällä vedellä ja sen jälkeen käyttää kasvovettä. :) Näin iho ei kuivu liikaa!

    mevid@outlook.com

    VastaaPoista
  27. Kasvojen puhdistus aamuin illoin ja iholle sopiva kosteusvoide. Tehohoitoja tarvittaessa.
    phonkane (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Paras kauneudenhoitovinkkini on riittävä veden juominen ja riittävä uni. Niillä pääsee jo pitkälle ja ainakin itse huomaan veden juonnin vaikutuksen ihooni.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  29. Kasvojen pesut,kulmat huolitellut,kuivien kohtien hoito,kasvonaamio,hiusten huuhtelu pesun lopuksi kylmällä vedellä ja kosteutus. samikoskinen@wippies.fi

    VastaaPoista
  30. Pesen kasvoni kissasaippualla, se on parantanut ihoani hurjasti! enmi1(at)outlook.com

    VastaaPoista
  31. Kasvojen puhdistus aamuin illoin itselle oikeanlaisilla tuotteilla sekä riittävä vedenjuonti :)

    ssuviss@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Kookosrasva,puhtaus,iloinen mieli.. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  33. Rasvaus,pesu ja hyvin nukuttu yö,niillä pärjää jo pitkälle. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Kauneusvinkki on vihreän teen juonti:)
    suvi.lahdemaki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Kasvojen kuorinta vähintään kerran viikossa kirkastaa ja silottaa ihon :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Terveelliset elämäntavat. ;-)
    syanidix@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Parhain kauneusvinkkini on sisäinen kauneuden hoito eli ruokavalio ja erityisesti veden juonti. Sen huomaa heti ihosta ja ja "hehkusta". tiiakemppi@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Vinkkini on kasvisperustainen ruoka ja nukkuminen. Olen pikkuhiljaa alkanut käyttää pääasiassa apteekin kosmetiikkaa-niissä on tarpeelliset mutta ei turhaan ärsyttäviä aineita.
    tarjaks(at)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kyllä omat kauneudenhoitovinkit on aika perinteiset. Uni, rikas ravinto ja liikunta on parhaat. Lisäksi käytän basironia, kun finnejä puskee pintaan. Se on tosi tehokas apu, jos noi ensimmäiset keinot on syystä tai toisesta jäänyt vähemmälle. :) lotta_sorsa@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Terveellinen ruokavalio, runsas vedenjuonti ja liikunta. Myös omiin kasvonpiirteisiin sopiva hiusväri antaa hehkua kasvoille.

    sande_@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Vesi, vesi ja vesi, toimii :)

    emppu.j@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Terveelliset elämäntavat kokonaisuudessaan :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Käytän meikinpoistoon kosteusvoidetta. Toimii ja on hellä iholle.
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Terveelliset elämäntavat (kaikkea kohtuudella-meininki) ja säännöllinen liikunta! Kun voi hyvin, näyttää hyvältä :D

    aipsu@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Kyllähän kaikki nuo mitä kaikki on sanonut, eli nukkuminen, vedenjuonti, liikunta yms ovat tärkeitä, mutta haluaisin mainita uuden lemppari hiushoitoni (kauneudenhoitoahan sekin) eli laitan oliivi-, manteli- ja kookosöljyä kuiviin vaalennettuihin hiuksieni pituuksiin ja latvoihin ja annan vaikuttaa parikin tuntia ja ah sen jälkeen kun pesen niin hiukset ovat ihanan pehmeät ja suorat :) ali.tikru@wippies.fi

    VastaaPoista
  46. Kylmäpuristettu kookosöljy on monikäyttöisyydessään tärkein kauneudenhoitotuotteeni, käytän sitä jopa hiusnaamiona. Runsas vedenjuonti tietysti ja kohtuus elämäntavoissa...
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  47. Meikin käytön vähentäminen on paranranut ihoa paljon. Vähempi on enempi...;) annamaijaeskola@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Liikunta syksyisen raikkaassa ulkoilmassa, riittävä lepo ja uni puhtaalla tyynyliinalla, sekä riittävä veden juonti ja hymy toimii mulla :)

    VastaaPoista
  49. Mä sanoisin, että se veden juominen, ihon suojaaminen auringolta, elämästä nauttiminen eli stressin vähentäminen ja kosteuttaminen :)

    Arvonta päättyy sopivasti ystäväni synttäreinä, joten palkinto menisi hänelle <3

    tiinatsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Saunominen ja naamiot sekä hiuksille että kasvoille.
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  51. Sopiva kosteusvoide ja sauna

    keremia@yahoo.com

    VastaaPoista
  52. hammastahna kuivattaa näpyt ja valkaseva tahna valkasee kynnet :)

    saija.ylik@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Hyvä ihon puhdistus ja hyvät kosteusvoiteet
    Lintu6(at)luukku.com

    VastaaPoista
  54. säännöllinen ja riittävä uni, terveelliset elämäntavat.
    kaimasika at gmail.com

    VastaaPoista
  55. Kuivaihoisen pelastus on kaikenlaiset öljyt joita nykyään onneksi markkinoilla on vaikka minkälaisia.
    Kasvoille laitan iltaisin yövoiteen alle.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Paras kauneusvinkkini on että elä kun olisit aina lomalla xD Lomaltatulijan tunnistaa aina työpaikalla iloisesta ilmeestä ja hehkuvasta ihosta, eli toisin sanoen älä stressaa!

    annaarasola@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Omatekemä suolavesisuihke hiuksille, toimivaa ja halpaa :) johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  58. Viimeaikana olen innostunut kookosöljystä! Se tehoaa hyvin kuivalle iholle kun laittaa yöksi.. ja sama hiuksiin! :)

    kiia.purontaka@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Oliiviöljystä saa ihanan hoidon käsille! Hieman sokeria mukaan niin kuorii samalla:) Testattu on ja käsistä tulee taivaallisen pehmoiset!
    riksutin(@)hotmail.com

    VastaaPoista
  60. säännöllinen kasvojen puhdistus ja kosteutus :)
    pupperstrom@outlook.com

    VastaaPoista
  61. Veden juonti ja joka aamu ja ilta kasvojen pesu kylmällä vedellä. Tulee raikkaan ja kauniit kasvot koko päiväksi. Kylmän veden käyttö on myös vähentänyt ihon epäpuhtauksia.

    annukka36(at)luukku.com

    VastaaPoista
  62. Parhaiten pidät kauneutta yllä liikkumalla paljon, nukkumalla tarpeeksi, syömällä puhdasta ja ravinnerikasta ruokaa sekä juomalla runsaasti vettä! :)

    Milla
    mil-lie@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Onpa kiva arvonta :)

    Paras kauneudenhoitovinkkini on pestä meikit aina pois nukkumaan mentäessä sekä nukkua riittävästi :)

    -Essi
    essiriina@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Paras kauneudenhoitovinkki on yleisesti terveelliset elämäntavat, hyvä ruoka, paljon vettä ja liikuntaa. Unohtamatta tietenkään säännöllisiä ihonhoitorutiineja itselle sopivilla tuotteilla :)

    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Käytän kevyesti ruskettavaa kosteusvoidetta, jotta kasvojen iho ei kaipaisi niin paljon meikkivoidetta.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  66. Kaikkea kohtuudella, paitsi ulkoilmassa oleilua. Kosmetiikassa vähemmän on enemmän, paitsi meikatessa valaistuksen osalta.
    Mukana arvonnassa.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  67. Juuri sille omalle ihotyypille sopivat hoitotuotteet :)
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Hyvä ja ravintorikas ruoka, runsas liikunta ja vedenjuonti :)
    mussaka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  69. Yksinkertaisesti kaikin puolin terveelliset elämäntavat.
    wonderwhy(at)netti.fi

    VastaaPoista
  70. Riittävä lepo, liikunta, terveellinen ruoka ja siihen päälle laadukas kosmetiikka, siinä ne tärkeimmät :)

    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  71. Stressittömyys, riitävä uni ja terveellinen ruokavalio. Näiden avulla iho pysyy kunnossa! Käytännön toteuttaminen vaan onkin hankalampi juttu.. :) Siksi käytössä vuodenajan mukaan erinäiset voiteet, puhdistus- ja kuorintavoiteet.

    mtiina@netti.fi

    VastaaPoista
  72. Viime hetkillä mukaan arvontaan! Minäkin luotan kauneudenhoidossa ennen kaikkea terveelliseen ruokaan ja liikuntaan. Huolitellut kulmakarvat ovat myös tärkeät. Ja tietysti se hymy :)
    pihlaja123(at)outlook.com

    VastaaPoista