Muhkea neule syksyksi – Check!

Mietin joku aika sitten omaa kuluttamistani ja tulin siihen tulokseen, että usein jätän jonkun todella kivan vaatteen ostamatta, koska se on minusta kallis. Eikä siinä mitään, kuulostaa ihan järkevältä mutta lopputulos on kuitenkin usein se, että jos jätän jonkun vaatteen ostamatta niin ostan samalla rahalla sitten useamman vaatteen jotka ovat ihan kivoja mutta ei kuitenkaan aiheuta samanlaisia sydämentykytyksiä kuten se "kallis vaate". Onko se 60 euron täydellinen neule sitten muka oikeasti niin kallis ettei sitä voi ostaa mutta voi kuitenkin ostaa kaksi 30 euron ihan kivaa neuletta?

Olen oppinut ennenkin kantapään kautta, että ei kannata ostaa sitä toisiksi parasta vaan ostaa suoraan sitä mitä oikeasti haluaa. Loppujen lopuksi päädyn aina siihen mitä haluan joten jos ostaa ensin jotain muuta niin sehän tulee vaan kalliimaksi.


Tänään töiden jälkeen jouduin odottamaan keskustassa Joonasta hetken joten menin Zaraan katsomaan syysuutuksia. Siellä se sitten roikkui, ihana muhkea neule. Neule joka menisi myös takista alkusyksyn. Näin mä perustelin itselleni tämän ja menin kassalle.

Tässä neuleessa mun mielestä erityisen ihanaa on se, että se on niin iso ja muhkea, jotenkin niin syksyinen mutta silti väri on raikas. Mintunvihreä sattuu muutenkin olemaan yksi lempiväreistäni joten ei ole varmaan ihme, että huomioni kiinnittyi tähän kaupassa. Tykästyin tähän neuleeseen niin paljon, että vaihdoin sen heti kassalla päälle ja kipitin tyytyväisenä shoppailuni jälkeen steissille Joonasta vastaan.

Neule Zara // Farkut Dr. Denim // Huivi Louis Vuitton // Kengät Jimmy Choo

3 kommenttia:

  1. Elli: Pakko kyllä myöntää, että ei tuo minunkaan mikään materiaaliunelma ole! Se on nimittäin osittain akryyliä ja osittain villaa, mutta lämmin se on kuin mikäkin!

    VastaaPoista
  2. Sulla on aivan upeita kuvia ja sun vaatetyyli on ihana!! :)

    lindulis.blogspot.fi

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -