sunnuntai 8. helmikuuta 2015

People fall in love in mysterious ways

Olen miettinyt paljon rakkautta viime aikoina. En tiedä johtuuko se siitä, että tänä vuonna tulee kymmenen vuotta täyteen siitä, että tapasin Joonaksen, siitä että ystävieni parisuhteet ovat päättyneet tai siitä, että olen kuunnellut ihan liikaa Ed Sheeranin Thinking Out Loud -biisiä.

Onhan se nyt ihmeellistä, että kahdella ihmisellä on sellainen onni matkassa mukana, että löytää maailmasta sen yhden ihmisen joka sopii täydellisesti itselleen. Toisaalta en usko siihen, että kaikille olisi vain yksi ihminen maailmassa joka olisi se oikea mutta on onni tavata elämänsä aikana se yksi niistä ihmisistä.

Pari viikkoa sitten mentiin illalliselle viettämään kaverin synttäreitä ja päädyttiin istumaan meille tuntemattomien ihmisten viereen ja juteltuamme nämä ihmiset olivat ihan hämmentyneitä siitä, että me olemme vasta seurustelleet kohta kolme vuotta, koska meistä kuulemma näkee hyvällä tavalla, että ollaan oltu yhdessä pitkään. Kai sen näkee siitä miten toista katsoo, miten nauraa samoille asioille ja miten puhuu toiselle. Meille on aina ollut todella tärkeää, että toiselle puhuu kunnioitettavasti eikä koskaan rumaan sävyyn.


Ja tottahan se on, ollaan kuljettu yhdessä jo kymmenen vuotta parhaina ystävinä. Löydetty toisemme vaikka asuttiin  toisilla puolilla Suomea. Onhan niitäkin tarinoita kun ihmiset ovat löytäneet toisensa toisilta puolilta maailmaa, mutta minusta se on ihmeellistä. Minusta on ihanaa miten vanhoja ystäviä nähdessään he muistelevat aina niitä aikoja kun oltiin yläasteikäisiä ja kuulen heidän sanovan: "kaikki tiesi paitsi te, me vaan mietittiin millon te näätte sen". Yksi ystävistäni totesi erottuaan, että hänellä on kaveripoika joka on ollut läheinen jo pitkään ja hän on alkanut miettimään, että olisiko siinä jotain muutakin kuin ystävyyttä niin kun meilläkin kävi. Ed Sheerania taas lainatakseni, we found love right where we are. Minusta on ihanaa, että meidän rakkaustarina inspiroi muitakin löytämään sen vaikkei kaikki ole aina niin yksinkertaista ollut.


Oma uskoni rakkauteen on aina ollut vahva. Vanhempani ovat olleet kohta 30 vuotta naimisissa ja minusta heidänkin rakkaustarina on jotenkin kaunis. He tapasivat kun äitini oli 19-vuotias ja asui vielä äitinsä kanssa ja isoäitini osti isältäni asunnon. Jopa isovanhempani ovat näyttäneet miltä pitkä ja onnellinen parisuhde näyttää ja koen muutenkin, että olen saanut kasvaa lapsena sellaisten ihmisten kanssa jotka ei vain ole eronneet. Aika ihmeellistä sillä nykyään tuntuu, että niin monien vanhemmat eroavat. Ei siis ihme, että minusta on tullut melkoinen romantikko kun olen saanut elää onnellisten liittojen keskellä. :')

Keskusteltiin ystäväni kanssa vähän aikaa sitten siitä, että mistä niin nopeaa tietää, että pitää toisesta. Mä totesin, että mä oon vaan aina tiennyt. Heti. Joko iskee kovaa tai sitten ei yhtään. Niin se on aina mennyt. Sen tietää kun ei voi olla ajattelematta toista eikä todellakaan halua tapailla muita. Nyt joku miettii sitten, että miksi me vasta niin monien vuosien jälkeen päädyttiin Joonaksen kanssa yhteen.  Elämä johdatti tosiaan meitä ihan eri puolilla Suomea eikä se tuntunut koskaan realistiselta, että meistä tulisi pari. Ollaan myöhemmin naurettu, että mä ajattelin, että Joonas on so out of my league ja  hän samoin minusta. Onneksi joskus uskaltaa heittäytyä ja voi löytää jotain vielä parempaa kun olisi ikinä toivonut.

Näihin ajatuksiin on hyvä lopettaa ja toivottaa oikein rakkaudentäyteistä sunnuntaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Voi, ihania kuvia ja ajatuksia! Olisi mukavaa kuulla teidän alkutaipaleestanne enemmänkin - kumpi teki lopulta ns. aloitteen ja mitä sitten tapahtui? :) Olette kyllä niin mahdottoman hyvännäköinen pari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti Heidi! :) Meidän tarina on mulle todella henkilökohtainen asia joten en tule sitä koskaan kokonaisuudessa blogissa kertomaan mutta raotan mielelläni aina välillä vähän tätä, pieni pala kerralla. :) Sanotaanko näin, että se hetki kun oivallettiin, että missä mennään tapahtui monen käänteen kautta Vantaan Onnelan tanssilattialla My heart will go on -biisin tahtiin heiluen vaikkei meidän pitänyt edes mennä tanssimaan. :) Sillon tosin ei tapahtunut muuta kuin se, että molemmat todettiin, että "mä rakastan sua", mikä toisaalta oli ja on se isoin asia. Se oli vaan sellainen hetki jolloin kaikki muu pysähtyi ja ainakin mä koin sellaisen valaistuneen tunteen, että ei hitto mä oon rakastunu mun parhaaseen kaveriin! Juurikin siksi, että oltiin niin hyviä ystäviä meni aikaa, että oikeesti alettiin seurustelemaan. Ystävistä pariskunnaksi siirtyminen on tosi iso asia ja muutos ja sitä ei todellakaan kannata hätiköidä.

      Poista
    2. Oi että, ihan kuin elokuvissa :)) Ihanaa kevään odotusta teille! <3

      Poista
    3. Jep leffaltahan tää monesti vaikuttaa mustakin. :D Ihanaa kevättä sullekin! <3

      Poista
  2. Mietin kans samaa kuin Tiramisuheidi, että kumpi teistä teki aloitteen muuten kuin kaverimielessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotin tohon yläpuolelle pitkän vastauksen! :) Ja aloitteesta en osaa oikein sanoa, että kumpi sen teki, koska se hetki oli tosiaan niin epätodellinen mutta silti sellainen "tietysti"-fiilis ja luulen, että kummallekin tuli se fiilis samalla sekunnilla!

      Poista
  3. Olen seurannut sun blogia jo monta vuotta ja vasta viime keväänä, kun aloin seurustella pitkäaikaisen ystäväni kanssa, totesin, että kappas, vähän samanlainen stoori kun teillä :D aina innolla ja mielenkiinnolla luen näitä rakkauspostauksia ;) ootte kyllä ihan täydellinen pari! <3 Me ollaan myös nyt jälkikäteen mietitty, että miksi vasta nyt..? Ehkä parin vuoden ystävyyden jälkeen tullut parin sadan kilometrin välimatka ja se, että kumpikaan ei ollut vielä aikuistunut, vaikuttivat asiaan. Tai sitten ei. Joka tapauksessa oon nyt maailman onnellisin tyttö, kun oma rakas on samalla myös paras ystävä <3. Tulipas pitkä tarina..mut ku pystyn niiiiiiin samaistumaan tähän postaukseen, et <3....:D
    -jenppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, kuulostaa ihanalta! :D Voi kiitos! Ihanaa, että säkin oot löytäny sun vierelles ihmisen johon oot ihan hulluna! <3 Me ollaan monesti mietitty, että toisaalta oli tosi hyvä ettei alettu seurustelemaan kun olin vaikka 14, koska sillon oltiin niin junnuja, että luultavasti se ei olis kestäny. Näin aikuisena asiat ovat helpompia ja uskon tosissani, että tämä kantaa loppuelämäni. :)

      Poista