Olen viimeisen viikon ajan luullut useampaan otteeseen, että saan sydänkohtauksen kaikesta stressistä. Töitä on ollut viime aikoina tavallista enemmän ja sen vuoksi olen siirtänyt noiden viimeisten koulutehtävien tekoa joka kostautui minulle nyt kaikista pahimpaan aikaan. Viikkona jolla minulla on kuusi päivää töitä tavallisen viiden sijaan. Olen joutunut ennen töitä heräämään aikaisin, että voisin muutaman tunnin tehdä palautustehtävää ennen töihin menoa. Illalla olen ollut ihan loppu mutta samalla kärsin unettomuudesta joten yöunet ovat jääneet hyvin vähälle.
Muutama päivä sitten vedin vahingossa sellaiset kofeiiniöverit, että sydän tykytti sitä tahtia, että silloin viimeistään luulin päiväni olevan luetut. Makasin vain sängyssä yksin ja mietin, että aha tähän tää nyt sitten loppuu. Onneksi ei kuitenkaan näin ollut, mutta se oli äärettömän pelottava kokemus. Minä en edes juo kahvia joten iso määrä kofeiinia oli minulle ihan liikaa ja jätän tämänkin jälkeen kofeiinin muille.
Tänään kuitenkin sain palautettua toisen isoista palautustehtävistä ja jäljellä on enää yksi. Kelatkaa, YKSI. Nyt ollaan lähellä.
Kiireen keskellä tuo mies jota ensi vuonna saan aviomiehekseni kutsua muistaa muistuttaa minua siitä miten onnekas olen. Minulla on kotona tuki joka muistuttaa mua relaamaan, tekee ruokaa, tuo ruusuja ja tekee kaikkensa, että stressaisin vähemmän. Ensi viikosta tulee varmasti parempi ja vähemmän stressaavaa kun otetaan lentokone kohti Italiaa. Can't wait!
Muistakaa, että vaikka maailma tuntuisi kaatuvan päälle on aina vähintään viisi asiaa mistä olla onnellinen juuri nyt.
Ikävää kuulla, että olet stressannut. Mutta varmasti tuleva loma helpottaa tilannetta. Oletko käynyt Italiassa ennen, vai onko uusi kokemus?
VastaaPoistaOlen käynyt aikaisemmin mutta siitä on 12 vuotta! Mennään aluksi Roomaan mikä on ihan uus juttu! :)
PoistaIhanaa lomaa ja taas tietenkin paljon kuvia sitten blogiin!
PoistaKiitos! :)
PoistaTäällä yks, jolla myös "ottaa pumpusta" tällä hetkellä ;). Töitä on reilusti yli 40 tuntia viikossa ja muutto uuteen kotiin ensi viikolla. Lisäksi tämä yllättäen tullut kesä sai taas ahdistuksen päälle, kun katsoo peiliin ja toteaa ettei olla tänäkään vuonna rantakunnossa. Joka päivä tulee useasti sykkeeseen lisälyöntejä, mikä pelotta, koska sydämeen tehty aiemmin operaatio. Pitäisi keksiä viikonlopuksi jokin keino rentoutua ennen muuttoa, tai muuten tuntuu etten siitä selviä hengissä 😰 Jospa se tästä! Huomasin muuten, että ennen luin useaa blogia säännöllisesti joka päivä. Nykyä sun blogi on ainoa, jota ylipäänsä enää luen 👍-jenppu
VastaaPoistaNyt todellakin tarvitset rentoutumista! Mä suosittelen kävelyä mereen rantaan ihanassa säässä, ihan yksin! :) Se on minusta todella rentouttavaa. Tsemppiä muuttoon, ne on aina ihan kamalia! Ja kiva kun luet tätä blogia edelleen. <3 Huomaan itsekin, että en ole enää blogeista niin perillä kun ei yksinkertaisesti ehdi lukea. :(
PoistaAhhhh kiireinen kevät... I feel you!! Aivan kamalan kiireinen kevät kaikin puolin takana. Uudet työkuviot ja matkustelut sen tiimoilta, ikävät jutut perheessä, muutto uuteen kotiin... Juhannukselta alkava loma tulee olemaan paikallaan! Ihanaa lomaa teille, ota siitä kaikki irti! :)
VastaaPoistaHaluan lähettää ihan valtavat halit sinne, en edes osaa kuvitella mitä käyt läpi. <3 Ansaitset lomasi todella, nauti siitä! Me nautitaan kans, kiitos! :)
PoistaHyvää nimipäivää!!
VastaaPoistaVoi kiitos kovasti! :)
Poista