tiistai 3. toukokuuta 2016

Sometimes the most productive thing you can do is relax

Vihdoin kevät on saapunut ja olen aloittanut avokaskauden! Koko huhtikuun katsoin varovasti puhelimeni säätiedotuksesta onko asteita tarpeeksi avokkaille, ei ollut. Heti kuukauden vaihduttua toukokuuksi asiaan tuli muutos ja nyt tuolla ulkona tuntuu melkein kesältä. Syötiin jopa ensimmäistä kertaa lounas ulkona tänään.

Haettiin eväät kaupasta ja mentiin istumaan Engelinaukiolle Eiraan. Siinä me istuttiin, syötiin ja katsottiin merinäköalaa kaikessa hiljaisuudessa. Viereisellä penkillä nainen luki kirjaa. Tuo aukio on yksi Helsingin kauneimmista paikoista ja siellä todellakin sielu lepää. Minusta on hämmentävää, että aivan Helsingin keskustan tuntumassa on jokin noin rauhallinen paikka. Paikka jossa kuulee ainoastaan lintujen laulun ja omat ajatukset. Suunnitellaan sinne piknikiä sunnuntaille ja minä suunnittelen seuraavana vapaapäivänä meneväni sinne lukemaan Konmari -kirjaa jonka sain äidiltäni lainaksi. Nyt uppoudun taas kansantalouden maailmaan mutta odotan jo innolla seuraavaa vapaapäivää. Aurinkoista viikkoa teille kaikille!

Nahkatakki Mango // Paita Michael Kors // Farkut Topshop // Laukku Mulberry // Kengät Charlotte Olympia // Aurinkolasit Céline

2 kommenttia:

  1. Mä olen vuosia sitten rakastunut tohon sun Mangon takkiin ja vieläkin tykkään ihan yhtä paljon :) Ehdoton lemppari sun bikereista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihanan boheemi! :) Mulla ei olekaan enää jäljellä kun tämä ja kolme mustaa.

      Poista