TURNING 25

Tänään on koko vuoden suosikkipäiväni, syntymäpäiväni. Täytän tänään 25 vuotta ja se tuntuu todella hyvältä. Ikäkriisistä ei ole tietoakaan ja niin sen kuuluukin olla. Olen vielä nuori mutta tarpeeksi vanha jotta olen oppinut ja oivaltanut asioita elämästä.

Olen tyytyväinen, että olen tähän ikään mennessä saavuttanut ammattikorkeakoulututkinnon.

Olen onnekas, että olen löytänyt elämäni miehen jonka kanssa menen naimisiin tämän ikäisenä.

Olen helpottunut, että olen oppinut ettei kaikki ihmiset kuulu elämääni. Keskityn mielummin ihmisiin ympärilläni jotka antavat minulle iloa.

Olen ylpeä siitä ihmisestä joka minusta on tullut 25 vuoden aikana ja tuntuu, että tämä on se ikä kun ymmärrän itseäni paremmin. Kaikki menneet vuodet ovat vahvistaneet ja muokanneet minua. Tiedän nyt paremmin kuin vuosi sitten omat voimavarani ja tiedän mihin pystyn ja mihin en.

Olen onnellinen, että olen onnellinen.


Tänään aamuni alkoi puhelulla vanhemmiltani. Heillä on tapana soittaa minulle synttäriaamuisin laulaen ja toivottaen hyvää syntymäpäivää. Tämän jälkeen heräiltiin Joonaksen kanssa, avasin pari lahjaa ja lähdettiin keskustaan Fazer Cafehen syömään aamupalaa. Voin todella suositella heidän aamiaista. Buffetin saa hintaan 12,90€ ja se on todella monipuolinen. Viikonloppuisin kuulemma vieläkin huikeempi!

Aamiaisen jälkeen Joonas vei mut yllärinä Escape Roomiin jonne olen halunnut jo pitkään mennä. Ihan hurjan jännittävä. Voin kuvitella miten hauskaa tuo olisi vähän isommallakin porukalla! Tämän jälkeen kävin ripsihuollossa ottamassa päikkärit ja nyt olen pian lähdössä Ainon kanssa Bridget Jones Baby -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan. En voisi toivoa parempaa syntymäpäivää.

Ihanaa päivää teille myös, toivottavasti päivänne on yhtä aurinkoinen kuin minun! :)

2 kommenttia:

  1. Kauneimmat synttärionnittelut ihanalle Lotalle! Toi leffa on mentävä katsomaan ehdottomasti :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -