torstai 21. joulukuuta 2017

I DO

Seisoin isäni kanssa kirkon eteisessä ja oloni oli rauhallinen. Kaikkea muuta kuin mitä olin ajatellut sen olevan. Olin kuvitellut tämän hetken monesti päässäni ja ihmettelyt miten ikinä tulen pystymään kävelemään niin pitkän matkan alttarille ilman, että romahdan liikutuksesta. Pahin pelkoni oli, että itkisin niin paljon, että en saisi sanottua mitään. Olin myös kuullut kavereiltani, että heitä jännitti hääpäivänään niin paljon, että ei edes itkettänyt ja, että jälkikäteen he eivät muistaneet vihkimisestä mitään.

 Lasiovet olivat vielä kiinni mutta kaasoni olivat jo menneet sisälle. Oloni oli edelleen rauhallinen ja onnellinen. Tässä mun kuului olla, isäni oikealla puolella, kävelemässä kohti tulevaa aviomiestäni.

Emme halunneet kirkkoon perinteistä urkumusiikkia vaan olimme pyytäneet ystävämme pikkusiskon laulamaan kirkkoon sekä Vantaan musiikkiopistosta pianistin soittamaan flyygeliä. Ovet avautuivat ja alkoi kuulua Elvis Presleyn Can't help falling in love -kappale.


Näin jo kaukaa, että Joonas oli jännittynyt ja samalla liikuttunut siinä missä hän minua odotti. Kun pääsin Joonaksen vierelle hän tärisi niin, että pidin hänen kädestään lopulta kahdella kädellä kiinni ja yritin rauhoitella. Nopeasti hän rauhoittukin mutta taisi tuo yksin odottelu olla aika jännittävää.

Itse vihkiminen meni aika nopeasti, koska olimme toivoneet ettei pappi puhuisi henkilökohtaisesti meistä sillä koimme, että emme tarvitse meille tuntematonta ihmistä kuvailemaan meitä. Meistä saimme kuulla hääjuhlassamme toisiltamme ja läheisiltämme.

Yksi kaasoistani luki ääneen Ruutin kirjasta ruotsiksi. Siinä on mielestäni kauniita ajatuksia.

"Tvinga mig inte att lämna dig och vända tillbaka från dig. Ty dit du går vill också jag gå, och där du stannar vill också jag stanna."

Myöskin Joonaksen bestman lausui perinteisen kertomuksen uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Tämä saa minut jokaisissa häissä liikuttumaan ja on kyllä oikea klassikko.

Meidän vihkimisen piti alunperin olla täysin suomeksi mutta pappi sattui olemaan ruotsinkielinen ja hänen ehdotuksestaan pidimme sitten kaksikielisen vihkimisen vaikka pelkäsin, että siitä tulee kauhea sillisalaatti. Olin kuitenkin päättänyt jo, että haluaisin sanoa mielummin "Tahdon" kuin pelkästään "Ja", joten suurin osa vihkimisestä taisi kuitenkin olla suomeksi.


Meidät vihittiin elokuussa Johanneksenkirkossa joka sijaitsee aivan kivenheiton päässä kodistamme ja osittain siksi se tuntui luontevalta valinnalta vihkipaikaksi. Kävelemme päivittäin kirkon ohi ja vuosien saatossa olemme molemmat ihastuneet kirkon ulkonäköön. Muuttaessani Ullanlinnaan vuonna reilu viisi vuotta sitten en pitänyt ollenkaan Johanneksenkirkosta. Mielestäni se oli jotenkin tosi rajun näköinen kirkko. Gootti. Sitä tyyliähän se arkkitehtuuri edustaakin.

Kun tulimme ulos kirkosta seisovat vieraamme molemmilla puolilla ovia. Kaasot olivat ojentaneet koreista paperisia tötteröitä jotka olivat täynnä ruusunterälehtiä ja eukalyptuksen lehtiä. Nämä korvasivat meillä riisin. Tötteröt olivat Romeo & Julia -kirjan sivuista tehtyjä.


Kuvat: Satu Mali

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti