keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Sivuni ystäväkirjasta



Nimeni on Lotta. Se on oikeastaan lempinimeni, mutta ainoa nimi, joka on koskaan tuntunut omalta.

Syntymävuoteni on 1991. Täytän syyskuussa 28 vuotta.

Perheeseeni kuuluu aviomieheni Joonas ja kolme kuukautta vanha tyttäremme Lilja. Olin ensin vastaamassa tähän että äiti, isä ja isoveli, kunnes tajusin, että minähän olen nyt se perheeni äiti. Tuntuu tosi aikuiselta, että minulla on nyt uusi ydinperhe ja uusi rooli perheenjäsenenä.

Pienenä ajattelin, että minusta tulee arkkitehti. Tämä oli pitkään haaveammattini, mutta se kaatui surkeaan matikkapäähäni.

Joskus minusta tulee vielä urheilua rakastava ihminen. En ole pitkään aikaan löytänyt sitä intohimoa urheilua kohtaan, mitä minulla aikaisemmin oli.

Rakastan viikonloppuja, irtokarkkeja, valokuvaamista, auringonpaistetta, matkustelua, mustia vaatteita, leikkokukkia ja quoteja.

Vihaan itsekeskeisyyttä, draamaa, epäoikeudenmukaisuutta, sushia ja loskaa.

Haaveilen pienomakotitalosta Espoossa. Siihen kuuluu tietysti myös hieno citymaasturi.

Minua pelottaa läheisten menettäminen. Pelkään tätä niin paljon, että joskus kun esimerkiksi äitini tai isäni soittaa minulle, pidätän hengitystä, sillä pelkään, että heillä on huonoja uutisia. Tämä pelko alkoi noin puolitoista vuotta sitten, kun menetin yhtäkkiä läheisen ystäväni. Onneksi tätä tunnetta ei tule yhtä usein enää, mutta silloin tällöin pelko hiipii mieleeni.

Arkirutiinini on herätä joka päivä samaan aikaan, oli sitten maanantai tai sunnuntai. Syön myös saman aamupalan lähes joka aamu.

Täydellinen mies on huomaavainen, huumorintajuinen, tatuoitu, komea, pitkä, kärsivällinen ja älykäs.

Exieni mielestä saatan olla ihan ok tyyppi. Minulla on takana vain yksi pidempi parisuhde ja entinen poikaystäväni on heittämällä yksi parhaista ystävistäni tänä päivänä. Oletan siis, että hän pitää minuakin ihan siedettävänä. Muidenkin tapailemieni miesten kanssa minulla on ihan hyvät välit, joten en varmaan voi olla ihan kamala tyyppi.

Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä on ala-asteella lukemani Dave Pelzerin Pimeän poika. Luin sen kylläkin ruotsiksi ja ruotsiksi kirjan nimi on paljon osuvampi, Pojken som kallades "Det". Kirja kertoo lapseen kohdistuvasta perheväkivallasta. Lähes 20 vuotta myöhemmin tuo kirja aiheuttaa edelleen ahdistavan tunteen.




Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja: jooga, kuntosali, piirtäminen, valokuvaaminen, äänikirjojen kuuntelu, sulkapallo, haaveilu ja leipominen.

Harrastan nyt kuntosalia, kotijumppaa, valokuvaamista, satunnaisesti sulkapalloa ja pääsääntöisesti haaveilua. Olemme myös toivottavasti pian aloittamassa vauva-uinnin Liljan kanssa, hänellä on jo uimapukukin.

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta 2000-luvun helmiä. Teiniajan parhaat hitit lähtee takuuvarmasti soimaan, mm. Gasolina, I gotta feeling, Bleeding love, Hey ya!, Whenever whenever ja mitä näitä nyt oli.

Noloin tv-ohjelma, mistä pidän on Temptation Island, kavereiden kesken Tempparit. Ilmeisesti raskaus käynnisti rakkauteni roskaohjelmia kohtaan, eikä tämä äitiysloma ole toisaalta ainakaan parantanut makuani. Päivittäiseen repertuaariini kuuluu mm. Catfish, Apua olen raskaana, Toisenlaiset teiniäidit ja Remppa vai muutto. Eikä edes hävetä.

Sarja, jota suosittelen on Moderni perhe, HIMYM, Frendit, Syke ja Elementary.

Salainen taitoni on ilmeisesti niin salainen, että en tiedä sitä itsekään. En usko, että minulla on mitään sellaista.

Salainen paheeni on kynsilakkojen raaputtaminen kynsistä. En tiedä onko tämäkään niin salainen, sillä kynsistäni kyllä näkee tämän tavan heti.

Itkettää kertoakin, mutta itken aina kun katson America's got Talent Gold Buzzer -videoita Youtubesta. Kaikki videot missä on suloisia vanhuksia, koiria tai lapsia herkistää myös.

Haluan osata syödä oikein. Mulle on todella vaikeaa muistaa syödä säännöllisesti.

Kahta en vaihda ja ne ovat perheeni ja ystäväni. Tylsä vastaus, mutta loppupeleissä he ovat elämässäni ne ainoat asiat, joilla on oikeasti merkitystä.

Tälle hymyilen: Liljan hymy ja nauru. Siis apua, onko mitään söpömpää?

Lempiherkkuni on irtokarkit. Onko mitään parempaa, kuin asua maailman parhaan herkkukaupan (Roobertin herkku, Punavuorelaiset tietää) naapurissa. Tai siis ehkä kysymys kannattaisikin esittää niin, että onko mitään pahempaa, kuin asua sen naapurissa haha.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: Aika parantaa haavat. Aika käsittämätöntä, että asioista, jotka tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, pääsee yli ajan kanssa. Tai ainakin oppii elämään niiden kanssa. Hurjaa.


Takki Marimekko // Neule &Other Stories // Farkut Vero Moda // Pipo A+More // Aurinkolasit Karen Walker // Laukku Valentino // Kengät Timberland

10 kommenttia:

  1. Mua jäi kiinnostaa, mikä on sun oikea nimi!, :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans tätä aiemmin kyselin ...en saanut vastausta

      Poista
    2. Oikea nimeni on siis Charlotta, ei sen erilaisempi kuin Lotta. :D

      Poista
    3. Ok. Näin vähän arvelinkin kun joku sillon kysyi tuleeko lapsesi nimi C:llä niinkuin sinunkin

      Poista
  2. oi Roobertin herkku! Myönnän itsekin tässä naapurissa asuvana, että hieman liian usein ehkä tulee käytyä :D

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus. Mä vihaan myös sushia ja yksi mun lempikirjoista on myöskin Pimeän poika! Tein siitä lukiossa esitelmän ja opettajakin oli ihan kauhuissaan mun kirjavalinnasta haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! :D Jos en väärin muista niin mäki oon tehny tosta jonku kouluprojektin, mutta se taisi olla ala-asteella. :D apua!

      Poista
  4. Oi, heti piti laittaa gasolina soimaan :) Niin huippu biisi, pitäs päästä äkkiä tanssimaan :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, viinilasi vaan käteen ja fiilistelemään. ;)

      Poista