sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Kerro kuvalla, että välität – täydellinen lahjaidea äitienpäiväksi!

Kaupallinen yhteistyö Ifolorin kanssa.

Minulle valokuvaaminen ja valokuvat ovat aina olleet tosi tärkeitä. Muistan, miten lapsena rakastin istua Helsingin kotimme ruskealla lattialla ja katsella äitini ja isäni lapsuuden ja nuoruuden kuvia. Niitä albumeja oli kymmeniä ja aina yhtä mielenkiinnolla katsoin, millaista heidän elämänsä oli ennen meitä lapsia. Olen myös vanhemmilleni kiitollinen siitä, miten hyvin he ovat tallentanut minun ja veljeni lapsuuden valokuviin ja ne albumit ovat kultaakin arvokkaampia nyt. Toivon myös, että tyttäreni saa niistä joskus yhtä paljon iloa, kun minä aikoinani omien vanhempieni muistoista.

Muistatteko sen tunteen kun kuvia otettiin kameralla, jonka kuvat piti kehittää valokuvaliikkeessä? Se jännitys, että onnistuiko se tietty kuva! Olen jälkikäteen miettinyt, että on varmaan kuvien kehittäjillä ollut hauskaa tuo työ, itsekin tuli kuvattua niin outoja juttuja. Siellä on saman rullan aikana voinut tulla vastaan potrettikuva pehmolelusta, lähikuva silmästä ja muisto ensimmäisestä meikkikokeilusta. Aikoina, jolloin selfieitä ei vielä kutsuttu selfieiksi.

Olen tainnut aina olla todella kiinnostunut valokuvaamisesta, ja se onkin pitkäaikaisin harrastukseni. Jaamme isäni kanssa saman mielenkiinnon ja hän onkin pitkälti mahdollistanut tämän harrastuksen hankkimalla minullekin uutta kameravarustusta aina lapsuudesta tähän päivään asti. On niin siistiä, kun voi oman vanhemman kanssa puhua tuntikausia täydellisestä objektiivista, kameran asetuksista, valosta ja kuvakulmista, ja tietysti sitten yhdessä koko perheen kanssa ihailla niitä onnistuneita valokuvia.

Viime vuosina kuvien kehittäminen on sitten jäänyt ihan täysin. Tietokoneen ruudulta tulee usein kuvia katsottua, mutta ei se ole sama asia, kuin paperisten kuvien selaaminen ja ihaileminen. Pahimmassa tapauksessa, mulla on käynyt niin, että tietokoneen hajotessa, kuvat ovat menneet siinä mukana. Omaa tyhmyyttä, kun en ole varmuuskopioinut niitä muualle, mutta kyllä on harmittanut.

Liljan syntymän jälkeen päätin, että nämä kuvat Liljan vauva-ajasta ovat sellaisia, että niille ei yksinkertaisesti saa käydä mitään. Kuvat ovat varmuuskopioitu useaan paikkaan, mutta sen lisäksi päätin kehittää kuvia! Tästä on tullut jo tapa ja nyt parin kuukauden välein tilaankin ifolorin nettisivuilta kuvat suoraan kotiin.




Omat suosikkini valokuvissa ovat nämä ifolorin retrot neliökuvat! Näitä meiltä löytyy jo paljon ja olen käyttänyt myös näitä kuvia Liljan vauvakirjaan. Postauksen lopussa on alennuskoodi, jolla saatte näistäkin 25% alennusta!

Olen iloisesti yllättynyt, miten jopa kännykkäkuvista tuli näin hyvälaatuisia tulostettuina. Haastankin nyt kaikki kaivelemaan ne omat arkistot ja kehittäkään niitä kuvia, niitä on niin ihana katsoa muualta kuin kännykän ruudulta!




Äitienpäivän lähestyessä (12.5) päätin tilata minun ja mieheni äideille molemmille kuvakirjat. Tuon nykyajan kuva-albumin! Ifolorin sivuilta voi ladata tietokoneelle ifolor Designer -ohjelman, jonka avulla on helppo suunnitella juuri omanlaisensa kuvakirja. Minun tekemissä kirjoissa oli tietysti näille mummoille sopiva teema – Lilja! Kirjoista löytyy samalla kuvia koko meidän perheestä ja mielestäni tällainen kuvakirja onkin ihan täydellinen lahjaidea oikeastaan kenelle vain!

Itse valitsin A4-kokoisen Deluxe -kuvakirjan ja toiseksi vähän pienemmän A5-kokoisen Spiral -kuvakirjan. Kaikkiin kirjoihin hintaan vaikuttaa sivumäärä, itse valitsin toiseen kirjaan 26 sivua ja toiseen 24 sivua. Olen ihan varma, että nämä kirjat tuovat paljon iloa ja hymyä lahjojen saajille.




Tilasin myös samalla miehelleni töihin Liljan kuvalla varustetun kahvikupin. Taatusti työpaikan keittiökaapin söpöin muki!



Kaipaatko inspiraatiota äitienpäivälahjan hankintaan? Kurkkaa ifolorin vinkit täältä!

Sain ifolorilta teille seuraajilleni myös alennuskoodin, jotta pääsisitte äitienpäivälahjaostoksille, tai vain tilaamaan kuvatuotteita muuten vain! Koodilla LOTTA25 saatte 25% alennuksen kuvatuotteista, pois lukien akryylikehykset, canvas-kehykset ja kuvakirjojen lahjapakkaukset. Koodi on voimassa 4.5.2019 asti ja alennus lasketaan normaalihintaisista tuotteista. 


Äitienpäivälahjojen viimeiset tilauspäivät ifolorilta ovat: 

  • Deluxe- (koko A4, A5) ja Soft-kuvakirjat sekä kortit, jotka haluaa postittaa eteenpäin 2.5. 
  • Muut tuotteet eli Spiral-kuvakirjat, kuvalahjat, sisustustuotteet, kuvakalenterit sekä kortit, jotka antaa itse 4.5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti