Raskaustesti – esikoinen vs. toinen lapsi

 Eletään vuotta 2018, tarkalleen on sunnuntai 11.3.2018. Seuraavana päivänä olen aloittamassa uudessa työssäni ja olen siitä hurjan innoissani. Olen pari päivää aikaisemmin viettänyt vanhojen työkavereideni kanssa kosteita läksiäisiä viimeisen työpäiväni kunniaksi. Aamuyön tunneilla olemme kävelleet kolmen työkaverini kanssa yhdessä kotikulmilleni ja kännykän kaiuttimesta kuuluu Kaija Koon Tinakenkätyttö – en ole varma kumpi kuuluu kovempaa, laulu kaiuttimesta vai meidän suusta. Muut jatkavat vielä toiseen baariin, minä kotiin. Lauantaina on vähän huono olo edellispäivän juhlimisesta, mutta ei muuta. 

Sunnuntaina kymmenen aikaan illalla havahdun siihen, että mun yleensä kellontarkkaan tulevat kuukautiset ei muuten ole vielä alkaneet. Olen viikolla ihmetellyt, kun lämpöni on ollut jatkuvasti koholla ja rintani tosi kipeät. Minulla kuukautiset eivät koskaan ole aiheuttaneet oikeastaan mitään oireita. Hetken mielijohteesta pyydän miestäni käymään apteekissa – mä haluan tehdä raskaustestin, jotta voin sulkea tämän ajatuksen pois mielestäni ja aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa työssäni seuraavana aamuna. Mieheni tulee kotiin ja teen testin. Kolmen minuutin päästä menemme yhdessä katsomaan tulosta. 

Katsomme testiä ja sitten toisiamme. Molemmat itkemme, siinä on viiva. Siinä on se viiva, jota me jo muutaman kuukauden ollaan odotettu. Juuri, kun olimme sopineet, ettei nyt vauvaa yritettäisiin enää hetkeen uuden työn vuoksi, olenkin raskaana. Ollaan ihan älyttömän onnellisia ja halataan. Hieman kuitenkin vielä epäuskoisina päätämme, että mieheni käy apteekissa ostamassa lisää testejä. Kuka muka oikeasti tekee vain yhden raskaustestin? On jo yö, joten apteekkireissuun menee vähän enemmän aikaa, sillä lähiapteekkimme on jo suljettu. Teen lisää testejä, kaikki positiivisia, tietysti. Sitten iskee paniikki – mullahan alkaa huomenna uusi työ! Miten mä siellä kerron asiasta? Milloin mä kerron asiasta? Tämä ei ole yhtään hyvä juttu, mutta samalla se on maailman paras juttu. Meistä tulee vanhempia, jos kaikki menee hyvin – ja niinhän meistä kahdeksan kuukautta myöhemmin tuli ja se mullisti meidän maailman!  

Raskausviikko 26, vuosi 2018. Kuva: Satu Mali

Hypätään reilu pari vuotta eteenpäin tähän vuoteen, huhtikuuhun 2020. Päivämäärästä mulla ei ole yhtä tarkkaa muistikuvaa, kuin edellisessä. Ollaan päätetty muutama viikko aikaisemmin, että jätetään ehkäisy. Ei yritetä, mutta ei haittaa jos tulen raskaaksi. Oletus on se, että ihan heti ei nappaa. Kuitenkin aika pian mulle tulee tuttu tunne – rintoihin sattuu, suussa maistuu rauta, paino nousee, hiukset kihartuu enemmän ja lämpö on vähän koholla. Mä tunnistan nämä oireet – mun on pakko olla raskaana, tai sitten mun kroppa tekee mielelle temput. Mun mies toivoo, etten toivoisi liikaa, etten pety. Pidän häntä ihan hölmönä, kyllä minä tunnistan oireeni. Jo ennen, kun yhteenkään testiin tulee kaksi viivaa, olen kertonut hänelle olevani raskaana. Mieheni ei kuulemma usko ennen, kuin näkee selkeän positiivisen raskaustestin. Seuraava viikko, kun teen lähes päivittäin testin saadakseni varmuutta asialle, on siis kyse oikeastaan vaan miehelleni todistelusta. En hetkeäkään ajattele, ettenkö olisi raskaana. Olisin niin mielelläni yllättänyt mieheni raskausuutisilla jollakin söpöllä tavalla, mutta malttamattomana kerroinkin silloin heti, kun musta tuntui, että olen raskaana. Nyt ei itketty, ei halailtu, ei oikeastaan mitään. Testin tekeminen oli enemmänkin sellaista "kato nyt, mähän sanoin". 

Ei tullut kyyneleitä, mutta se ei tarkoita, etteikö lapsi olisi erittäin toivottu ja rakastettu jo ensihetkestä asti. Meillä kesti vain tällä kertaa hieman pidempään prosessoida tieto uudesta perheenjäsenestä ja hän ilmoitti tulostansa hieman aikaisemmin, kun olimme ajatelleet. 

Raskausviikko 24, vuosi 2020

Kaksi aivan erilaista kokemusta raskaustestin tekemisestä. Ensimmäisellä kerralla olin jo raskausviikolla 6, kun tein testin ja toisella taisin olla vasta raskausviikolla 4. Molemmat testit kuitenkin ihan yhtä oikeassa ja elämää mullistavia. 

2 kommenttia:

  1. Hei! En tiedä luetko jodelia, mutta siellä oli eilisestä pitkä keskustelu siitä kuinka lahjot Liljaa ja 1.5vuotias päättää teillä koska lähdetään päiväkodista. Haluaisin kuulla sun kokemuksen tästä asiasta? Koetko että sinulla on haastavaa kieltää ja aiheuttaa pettymyksiä lapsellesi? Tiedätkö miten tämä voi vaikuttaa lapsesi kehitykseen kun hän joutuu päättämään liian isoista asioista? Äitiys on raaka aihe puitavaksi, varsinkin jos tekee työtä julkisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! En lue koskaan, mutta ymmärrän joidenkin aiheiden sinne varmasti pomppaavan. :D Eilinen rusinalahjominen storyssä oli tietysti vitsi, niitä ei tarvittu. :D Mutta myönnän, että mä usein haluan miellyttää Liljaa ja mulla on vaikeaa kieltää häneltä asioita, vaikka ei tietenkään tästä syystä saa päättää meillä asioista. Eilen ajattelin, että hänellä on kivempi olla puistossa hetki ennen kun tulee sitten kotiin, kun oli sinne jo ehtinyt. Jos mun aikataulu olisi ollut ehdoton, olisin varmasti käynyt hänen hakemassa minun aikatauluni mukaan siitä huolimatta olisiko hän halunnut vielä puistossa olla tai ei. Kaikkea ne Jodelissa pohtii. :)

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -