Kaupallinen yhteistyö Semper
Kesä, ihanaa kun olet täällä! Meitä on viime viikkoina hellitty uskomattomilla helteillä ja ainakin meillä se tarkoittaa sitä, että taapero haluaisi syödä jäätelöä joka päivä – ja vain ja ainoastaan jäätelöä.
Kesä on ihanaa aikaa, mutta se voi olla hieman haastavaa ruokailun puolesta myös perheen pienemmillle. Kuumalla ei välttämättä ruoka maistu ja ruokailuun kaipaa raikkautta – kyllä mäkin aikiuisena mielummin syön raikkaita salaatteja ja muutenkin kevyemmin kesällä.
Yksi oiva tapa saada lapsi syömään terveellistä välipalaa on tarjoilla se mehujään muodossa! Mä olin niin iloinen, kun tajusin tehdä terveellisiä mehujäitä, jotka uppoavat ainakin meidän esikoiselle samalla tavalla, kuin kaupan valmiit runsaasti sokeria sisältävät vaihtoehdot.
Semperin Fruktmums -hedelmäsoseet ovat olleet meillä jo pitkään lemppareita, mutta en ole koskaan aikaisemmin tehnyt niistä mehujäitä. Fruktmums -hedelmäsoseet eivät sisällä lainkaan lisättyä sokeria ja ovat 100% hedelmää.
Sateenkaarijäätelöt hedelmäsoseesta
Tee näin:
1. Kuori ja viipaloi kiivi. Aseta yksi viipale jokaiseen jäätelömuottiin.
2. Lisää erivärisiä soseita kerroksittain muotteihin noin 1 rkl jokaista makua. Lisää mustikat ja puutikut.
3. Laita pakastimeen vähintään 5 tunniksi.
4. Ota jäätelöt pakkasesta ja huuhtele muotteja veden alla, niin jäätelöt irtoavat helpommin. Nauti!
That ice cream looks so natural and healthy, I'm going to try!
VastaaPoistathin skin toupee