Aina en ole nauttinut prinsessana olemiseta. Hassua miten pienenä äitini osti minulle puettavaksi vaikka minkälaisia kauniita mekkoja mutta minä vain halusin pukea päälleni isoveljeni vanhat kollarit ja kuluneita t-paitoja. Olin aikamoinen poikatyttö lapsena, vaikka myös barbeilla leikinkin. Leikin paljon kolme vuotta vanhemman isoveljeni ja hänen kavereidensa kanssa jotka edelleen tänäkin päivänä ovat minun kavereitani, roolini on tainnut muuttua vaan hiukan siitä kaverin ärsyttävästä pikkusiskosta. :D Otin paljon vaikutteita heiltä ja halusin olla cool. Eihän sillon tietenkään mitkään mekot ja röyhelöt sopinut tyyliini!
Muistan erityisesti erään kauniin pitkän tummansinisen sadetakin jonka äiti oli minulle ostanut Kanadasta työmatkaltaan. Muistan miten kauhistelin miten tyttömäinen se oli ja äidin harmiksi tyrmäsin sen täysin ja eteisen kaappiin se jäi roikkumaan käyttämättömänä. Tänä päivänä muistan edelleen millainen se on ja toivon, että äitini on sen säästänyt jotta toivottavasti tulevaisuudessa voin sen omalle tyttärelleni antaa. Se oli nimittäin kaunis takki. :)
Teininä olin jo tyttömäisempi ja iskin silmäni vaaleanpunaiseen Freesoulin untuvatakkiin jonka äiti minulle suostui ostamaan. Olin ihan rakastunut siihen takkiin mutta samalla mietin, että mitä muut ajattelisivat jos tallustelisin ihmisten ilmoilla vaaleanpunainen takki päällä. Takki pääsikin käyttöön lähinnä koiran ulkoilutustakkina.
Onneksi tänä päivänä olen itsevarmempi enkä välitä mistään muusta pukeutumisessani kun siitä, että itse tykkään. Sunnuntaina keskustan kaduilla kävellessä usea ihminen hymyili suuntaani nähdessään aikuisen naisen vaaleanpunaisessa tylliunelmassa ja minä hymyilin heille takaisin itsevarmana ja onnellisena.
Seuraa blogia Facebookissa tästä!
Instagram @lottawin!
Jotenkin mulla tuli tuosta asusta äkkiseltään mieleen Madonna ja Who's that girl -leffa :)
VastaaPoistaAnonyymi: En ole nähnyt kyseistä leffaa mutta nopea googlettelu näytti, että olihan siinäkin tylliä ja niittejä. :D
VastaaPoistaTodella ihana asu. Tykkään ton tyylisistä hameista ja tuo takki on vaan ihan älyttömän hieno.
VastaaPoistaimlacking: Kiitos, kiva kuulla! :)
VastaaPoistaAivan ihana hame! Sovit hyvin prinsessaksikin :)
VastaaPoistaRööperin Rouva Saara: Kiitos! :)
VastaaPoistaOot tosi kaunis ja tyylikkään näköinen!:)
VastaaPoistaJenna: Kiitos! :>
VastaaPoistaMyöhästyneet onnittelut! :)
VastaaPoistaAsu on aivan älyttömän upea!! <3
Anne: Kiitos hurjasti! <3
VastaaPoista