+ Kuuma suihku ja uutta ihanaa jouluisen tuoksuista suihkusaippuaa. Yves Rocherin omenantuoksuinen Apple Delight -suihkugeeli, ahh pure perfection! (suihkugeeli saatu)
+ Lamput eteisessä. Clas Ohlsonilta "häkit" lamppujen ympärille, halpaa ja hyvännäköistä. Vinkkinä muille jotka haaveilevat Design House Stockholmin Work -valaisimesta, nämä Clasun look-a-liket maksavat vain 19,90€!
+ Uusi kodintavarakauppalöytö. Olen aikaisemminkin käynyt Fredrikinkadulla sijaitsevassa Pinossa mutta en jostain syystä ole innostunut siitä ennen tätä päivää. Nyt olisin löytänyt sieltä vaikka mitä ja varsinkin joululahjoja silmällä pitäen tämä liike on oikea aarreaitta. Me ostettiin tällä kertaa suolaa ja pippuria kauniissa pakkauksissa. Nämä olisivat mielestäni myös ihan täydellisiä tuparilahjoja kavereille!
+ Kotona kylpytakki päällä nojatuolissa istuen postauksen kirjoittaminen samalla kun maailman ihanin mies makoilee vieressä sohvalla ja lukee kirjaa. Tällaiset päivät ovat niin harvinaista herkkua, että hymyilen vain sille faktalle, että me ollaan samaan aikaan kotona. Kuunnellaan samaan aikaan Spotifyta ja vaihdetaan välillä hempeitä katseita. Näin on hyvä. Mä en oikeastaan toivo mitään tällä hetkellä enemmän kun, että meillä olisi enemmän yhteistä aikaa. Mun soittolistalla on tällä hetkellä esimerkiksi Rihanna ja Mikky Ekkon Stay, Imagine Dragonsin It's Time, Jason Mrazin 93 million miles ja Aviciin Broken Arrows.
+ Vanhojen teiniaikojen radiohittien muistelu ja kuuntelu. Me alettiin yks yö ennen nukkumaanmenoa muistelemaan mitä biisejä kuunneltiin kymmenen vuotta sitten ja voi mikä nostalgiaryöpy siitä tuli. Vielä hauskempaa oli se kun toinen sanoi jonkun vanhan biisin ja toisen piti laulaa siitä jokin säkeistö tai sitten toisin päin, että toinen lauloi ja toinen arvasi mistä biisistä on kyse. Tämä olisi varmasti hauska peli johonkin illanviettoon joten varautukaa kaverit seuraavan kerran kun tulette meille, joudutte kunnon musavisaan. :D
Ihanan rentouttavaa keskiviikkoa teille. Kertokaa rakkaillenne, että he ovat tärkeitä ja nauttikaa elämästä! :)
Tulipa hyvä mieli tästä postauksesta. Tuota suihkugeeliä on pakko kokeilla, kaikki omenantuoksuiset on mun lemppareita.
VastaaPoistaKiva kuulla, mä tykkään eniten tehdä juuri tällaisia hyvänmielen postauksia! :) Kaikki omenantuoksuiset tuotteet on myös mun lemppareita! :)
Poista