Jouluruokaa vauvalle

 Kaupallinen yhteistyö: Semper 


Huomenna on jo jouluaatto ja sen kunniaksi olen miettinyt myös meidän pian vuoden täyttävälle vauvalle juhlamenun! Kun sanon menu, tarkoitan koko päivälle ripoteltuja annoksia, sillä meidän perheen pienin tuskin jaksaa syödä samanlaista settiä, mitä me aikuiset aattoiltana. Päivän menusta löytyy kuitenkin niitä klassisia joulupöydän raaka-aineita: riisipuuroa, lohta, herneitä, porkkanaa ja luumua. 



Aamiainen:


Riisipuuro

Puuroriisi

Vesi

Kaurajuoma (pienemmälle keittäisin äidinmaitoon tai korvikkeeseen) 

Ceyloninkaneli (tavallista kanelia ei saa antaa vauvalle!) 

Semper Luumu, päärynä & omena -sose (4kk)


Täytyy myöntää, että meidän vauva veti koesatsista ainoastaan tuon jo entuudesta tutun Luumusoseen ja riisipuuro sai hänet lähinnä nyrpistämään nenäänsä. Toisaalta tämä on hänelle hyvin tavallinen tapa suhtautua uusiin ruokiin, joten kokeillaan riisipuuroa uudemman kerran huomenna aattoaamuna. Toisella kerralla hän suhtautuu usein paljon ennakkoluulottomammin uusiin makuihin! 




Lounas:


Porkkana-perunasose

Porkkanaa 2,5 dl

Perunaa 2,5 dl

Rypsiöljyä 1 rkl

Vettä

(Resepti täältä)



Välipala:


Vauvan luumuleipä (Simppeli sormiruokakeittiön resepti!)

1 muna
2 rkl öljyä
- Sekoita

0,5  dl kaurahiutaleita
2 rkl jauhoja
1/4 til leivinjauhetta
- Sekoita

Yhdistä kosteat ja kuivat aineet. Kaada lautaselle ja pilko päälle 1-2 tuoretta luumua. Valmistetaan mikrossa täysteholla n. 2 minuutissa. 


Illallinen:


Semper EKO Luomu Perunaa, Lohta & Herneitä (6kk)

Tämä on yksi Semperin uutuustuotteista tänä syksynä ja se on osoittautunut meidän vauvan lempiruoaksi. Minulla tulee tästä ruoasta heti mieleen joulu, sillä se sisältää lohen lisäksi herneitä, jotka kuuluvat aina meidän joulupöytään. 


Iltapala:

Semper Oat Bowl Omena & kardemumma (8kk)

Tässä toinen tuote, joka jopa tuoksuu ihan joululta! Tämä on kauravälipala, joka sopii hyvin tarjoiltavaksi myös aamupalaksi tai iltapalaksi. Sisältää omneaa seka paloina että soseena yhdistettynä pieneen määrään jogurttiin. Maustettu kevyesti kardemummalla ja joulufiilis on taattu! Ei sisällä lisättyä sokeria tai makeita mehutiivisteitä. 



Mikäli haluat päästä helpommalla, saat nämä kaikki ruoat (luumuleipää lukuunottamatta) ostettua kätevästi kaupan lastenruokahyllyltä, mutta mikäli haluat tehdä ruoat itse, onnistuu toki sekin! Silloin kannattaa suunnata Semperin reseptisivulle hakemaan inspistä ruokien valmistukseen. Sivuilta löytyy lukuisia vinkkejä, mikäli tuntuu, että omat reseptit toistaa itseäään päivä toisensa jälkeen. 


Toivottavasti saitte meidän vauvan jouluaattomenusta inspiraatiota, vaikka vauvahan ei todellakaan tarvitse jouluruokia – silti minusta on kiva tehdä hänellekin joulu! 

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -